Kuka?

Jouni Sirén

* Tamperelainen kääntäjä, osuuskuntayrittäjä ja kansalaisaktivisti. Syntynyt lokakuussa 1966.

* Pirkanmaan aluevaltuutettu. Pirkanmaan aluehallituksen varapuheenjohtaja. Tampereen Vasemmiston varapuheenjohtaja. Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan jäsen. Ollut myös Pirkanmaan Vasemmiston ja Tampereen Vasemmiston puheenjohtajana sekä Tampereen Logistiikan (nyk. Tuomi Logistiikka) johtokunnassa ja Tampere-talon hallituksessa.

* Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen. Ollut myös Pirkanmaan edustajana puoluevaltuustossa.

* Suomen Rauhanpuolustajien varapuheenjohtaja ja Pirkanmaan Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.

* Puhuu suomea, ruotsia, saksaa, tanskaa, englantia ja espanjaa.

* Syntyisin Nekalasta, kasvanut Annalassa, Hervannassa ja Härmälässä. Asuu Kalevassa (tai ehkä Tammelassa – näkemykset kaupunginosien rajasta tuntuvat menevän ristiin… ). Kesät viettää siirtolapuutarhamökillä Raholassa.

* Pitää ihmisistä, eläimistä ja luonnosta. Harrastaa hyötykasvien viljelyä, uimista, lukemista ja pyöräretkiä. Kuuntelee musiikkia punkista finnhitseihin. Karaokessa laulaa Pepe Willbergin Aamun.

* Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi löytökissaa: Markku ja Majlis.