Jouni medioissa

 

Tähän alle on koottu aikajärjestyksessä kirjoituksiani, jotka on julkaistu eri medioissa sekä linkkejä uutisiin, joissa kerrotaan kannoistani. Katso myös kolumnini Pirkanmaan Vasemmiston Vasen Kaista -verkkolehdessä  Sireeni!-blogini Kansan Uutisissa. Seuraa myös julkaisujani Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Työttömän taloudellinen ahdinko ei luo työpaikkoja (Helsingin Sanomat 25.4.2021)

Politiikassa sanat elävät omaa elämäänsä. Esimerkiksi ”työllisyystoimi” voi kuulostaa toimenpiteeltä, jolla luodaan töitä työttömille. Silti monien poliitikkojen, elinkeinoelämän vaikuttajien ja toimittajienkin puheessa se tarkoittaa työttömyyskorvausten ja muun sosiaaliturvan heikentämistä. Puoliväliriihessäkin hallitukselta on taas vaadittu tehokkaampia ”työllisyystoimia”. Ajatus siitä, että työttömyys johtuu leveästi elävistä työttömistä, jotka eivät viitsi hakea töitä, on täysin irti todellisuudesta. Helmikuussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 327 100 työtöntä työnhakijaa ja 160 600 avointa työpaikkaa. Vaikka lukuja kuinka vääntelee, työttömiä on paljon enemmän kuin avoimia työpaikkoja. Sitä paitsi iso osa avoimista työpaikoista on osa-aikaisia tai provisiopalkkaisia töitä, joilla ei tule toimeen. Vaikka työttömiltä vietäisiin kaikki tuet, se ei loisi yhtään uutta työpaikkaa. Pahoinvointia ja sosiaalisia ongelmia se kyllä loisi. Silti keskustelu pyörii aina vain sen ympärillä, leikataanko työmarkkinatukea vai lyhennetäänkö tai porrastetaanko ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen kestoa. Jos rahanpuute loisi työpaikkoja, koronaviruksen lamauttaman kulttuuri- ja tapahtuma-alan ihmiset olisivat jo työllistyneet muille aloille. Eivät ole. Eikä Kemiin tai Jämsään synny uusia työpaikkoja leikkaamalla irtisanottujen paperityöläisten työttömyysturvaa. Jos työttömien asema tuntuu liian hyvältä, kokeile itse. Te-toimiston asiakkaaksi pääsee jokainen.

Kouluissa opetettava työntekijöiden yhteistoimintaa – “Mukaan voisi liittää esimerkkitapauksia oikeista mielivaltaisista irtisanomisista” (Tamperelainen 17.4.2021)

Työelämä on muuttumassa niin rajusti, että se pitää huomioida kouluissa. Suuryritykset ovat metsä- ja teknologiateollisuuden johdolla irtautumassa yleissitovista työehtosopimuksista. Jos tavoitteena paikallinen sopiminen, kuten työnantajajärjestöt vakuuttelevat, sopimista pitää harjoitella jo koulussa. Mallia voidaan ottaa Yrityskylä-pelistä, jota käytetään Tampereellakin peruskoulun yhteiskuntaopin tunneilla. Yrityskylä on muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n rahoittama peli, jolla koululaisille opetetaan taloustaitoja ja yrittäjyyttä. Se vaikuttaa hauskalta peliltä. Olisi hienoa, jos oikea työelämä sujuisi aina yhtä sopuisasti kuin siinä. Tasapuolisuuden hengessä Yrityskylän rinnalle tarvittaisiin peli, jossa opetetaan työntekijöiden yhteistoimintaa. Yksi pelitilanne voisi olla se, kun suuryritys haluaa neuvotella työntekijän kanssa palkan alentamisesta tai irtisanomisesta. Oppilas voisi ensin yrittää neuvotella yksin, kun suuryhtiön puolella vastassa on iso joukko juristeja. Sitten oppilaat voisivat toimia yhdessä ammattiliiton kanssa. Jos muu ei auta, oppilaat voisivat suunnitella ja toteuttaa lakon työntekijän tueksi. Pelin voisivat teettää ammattiliitot. Mukaan voisi liittää esimerkkitapauksia oikeista mielivaltaisista irtisanomisista ja kertoa vaikka USA:sta, missä palkoista ”sovitaan” paikallisesti. Siellä palkkojen ostovoima oli vuonna 2018 samalla tasolla kuin 1970-luvulla, vaikka työn tuottavuus on moninkertaistunut. Yrityskylä-pelissä voisi myös kertoa, miten palkansaajien eli asiakkaiden ostovoima vaikuttaa yritysten myyntiin. Molemmissa peleissä pitäisi korostaa, että yrityksen menestys on yhteispeliä. Yrityksen tuloksen tekevät sen työntekijät, ja heille kuuluu kohtuullinen osuus siitä palkkana. Yritys tuottaa hyvin, kun työntekijöitä kohdellaan reilusti ja heidän kanssaan sovitaan asioista tasavertaisesti.

Sairaalalasku ei saa johtaa ulosottoon – Nyt ulosotossa on runsaasti terveyskeskus- ja sairaalamaksuja (Aamulehti, 7.1.2021)

Ensi heinäkuusta lähtien sairaanhoito halpenee. Uuden lain mukaan muun muassa käynnit sairaanhoitajan vastaanotolla terveyskeskuksessa ovat maksuttomia koko maassa, samoin avosairaanhoidon mielenterveyspalvelut ja alle 18-vuotiaiden poliklinikkakäynnit sairaalassa. Yksi iso ongelma silti jää. Onneksi se on ratkaistavissa – jos niin halutaan. Tampereella ja monissa muissa kunnissa käynti terveyskeskuslääkärin vastaanotolla maksaa 20,60 euroa. Se peritään enintään kolme kertaa vuodessa. Aikuisen käynti poliklinikalla maksaa 41,20 euroa. Sairaalahoidosta peritään 47,90 euroa päivältä. Päiväkirurginen toimenpide, kuten kaihileikkaus, maksaa potilaalle 116,10 euroa. Tavalliselle työssäkäyvälle nämä maksut eivät ehkä ole kohtuuttomia. Monille ne kuitenkin ovat mahdottomia maksaa. Vuonna 2019 Suomessa päätyi ulosottoon 82 619 terveyskeskusmaksua ja 128 173 sairaalalaskua. Se on järkyttävä määrä. Tutkimusten mukaan osa ihmisistä ei hakeudu hoitoon, koska se on heille liian kallista. Mutta hoitomaksua ei välttämättä tarvitsisi maksaa. Lain mukaan kunta tai sairaanhoitopiiri voi jättää terveyskeskus- tai sairaalamaksun perimättä tai alentaa sitä, jos maksu vaarantaa potilaan toimeentulon. Jos ihminen joutuu päästämään hoitomaksun ulosottoon ja menettää luottotietonsa, se ilmiselvästi vaarantaa hänen toimeentulonsa. Luottotietojen menettäneen on vaikea saada esimerkiksi vuokra-asuntoa. Kuntien ja sairaanhoitopiirien pitää alkaa käyttää lain suomaa mahdollisuutta. Nyt pienituloiset potilaat joutuvat itse hakemaan hoitomaksuihin toimeentulotukea. Se on byrokraattista ja vaikeaa. Järkevintä olisi, että kunta ja sairaanhoitopiiri neuvovat potilaita, miten maksujen perimättä jättämistä haetaan. Esimerkiksi pientuloisen eläkeläisen tai työttömän hoitomaksut pitäisi jättää automaattisesti perimättä. Ainakaan maksuja ei pitäisi antaa ulosottoon. Ihminen, joka menettää luottotietonsa sairaalalaskun takia, olisi varmasti maksanut laskun, jos olisi pystynyt. Iso parannus olisi myös se, että terveyskeskusmaksu poistetaan. Tampereella terveyskeskusmaksujen osuus terveyskeskusten rahoituksesta on 6,3 prosenttia. Helsingissä tehtiin vuonna 2012 selvitys, joka osoitti, että lähes kolmasosa terveyskeskusmaksusta meni sen hallinnointikuluihin. Sen jälkeen Helsingissä luovuttiin terveyskeskusmaksusta. Se, että asiakasmaksuja kohtuullistetaan, ei kaada kuntien taloutta. Pienituloisen potilaan talouden maksut sen sijaan voivat romahduttaa.

Tampereen yhdyskuntalautakunnan äänestyssotkusta tehtiin oikaisuvaatimus – näin sitä perustellaan (Aamulehti, 17.11.2020)

Lisää ravintoloiden asiakaspaikkoja ulos (Aamulehti 18.10.2020)

Koronasta johtuvat rajoitukset ovat kova isku ravintola-alalle. Jopa 20 000 ravintolatyöntekijää voi joutua lomautetuksi tai työttömäksi. Ravintoloista on lähtenyt liikkeelle tartuntoja, joten rajoituksia tarvitaan, mutta niiden haittavaikutuksia yrittäjille ja työntekijöille on lievennettävä kaikin mahdollisin keinoin. Avainasemassa ovat tietysti hallitus ja eduskunta. Iso ongelma on se, että nykyään laki ei tunnista erilaisia ravintolatyyppejä. Nykytiedon mukaan tartuntariski liittyy ennen muuta alkoholitarjoiluun myöhään illalla. Siksi pitäisi harkita, onko tarpeen vaatia asiakaspaikkojen vähentämistä kahviloissa ja esimerkiksi hotellien aamiaistarjoilussa. Toisaalta myös ruokaravintoloissa meno on rauhallisempaa kuin esimerkiksi yökerhoissa, joten niidenkin sallittua asiakaspaikkojen määrää olisi perusteltua lisätä. Asiakaspaikkojen ja aukioloaikojen supistaminen vähentää ravintoloiden myyntiä huomattavasti. Menetystä voitaisiin korvata sallimalla viinin ulosmyynti ravintolasta yhdessä ruoka-annosten kanssa. Ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjille ja työntekijöille pitäisi myös ohjata erityistukea. Myös kunta voi antaa sivustatukea. Kun asiakaspaikkoja joudutaan vähentämään sisätiloista, niitä pitäisi voida mahdollisuuksien mukaan lisätä ulkona. Erilaisilla lämmittimillä terassikautta voidaan jatkaa. Voisikin harkita, että Tampereen kaupunki sallisi automaattisesti ulkotarjoilualueet kaikkialla, missä niitä on turvallista pitää. Terassialueiden maavuokrasta luopuminenkaan tuskin olisi kaupungille ylitsepääsemätöntä. Kolmas tärkeä tukirintama olemme me asiakkaat. Kun ravintolat, kahvilat ja baarit joutuvat sulkemaan ovensa aikaisemmin, myös me voisimme muuttaa rytmiämme. Illanvieton voi aloittaa aikaisemmin. Otetaan se vaikka retroiluna. Vielä 1980-luvulla yökerhoonkin mentiin jonottamaan jo iltaseitsemältä.

Ei pilata Pispalaa! (Vasen Kaista 8.10.2020)

Tampereen yli 100-vuotiaista taloista on hävitetty noin 98 prosenttia. Jäljellä olevista kaksi sijaitsee Pispalassa Hirvikatu 5:ssä. Nyt nekin halutaan purkaa. Toinen taloista on 1870-luvulla rakennettu Tahmelan torppa, joka on Pispalan vanhin asuintalo. Toinen talo on 1910-luvulta. Molemmat ovat Museoviraston luokittelun mukaan 1. arvoluokan kulttuurihistoriallisia kohteita. Talot on vuokrannut rakennusyhtiö, joka haluaa rakentaa niiden tilalle rivitaloja. Jos vanhat talot puretaan, menetetään kappale arvokasta kulttuuriperintöä. Varottava esimerkki on toiselle Hirvikadun tontille kaavailtu uusi rivitalo. Sen ainoa yhdistävä tekijä vanhan rakennuskannan kanssa on puumateriaali. Mielikuvituksesta, yksityiskohdista tai arkkitehtonisesta kunnianhimosta ei ole tietoakaan. Hirvikatu 5:n taloja ei voi noin vain tuhota, sillä rakennukset ovat purkukiellossa. Hirvikatu on niin sanottua Pispalan III-aluetta, jonka asemakaava on muutosvaiheessa. Siksi siellä saa rakentaa vain poikkeusluvalla. Tyhjillään seisova rakennus kuitenkin helposti rapistuu. Aika ajoin Pispalassa on käynyt niin, että purkukiellossa oleva rakennus on päässyt – tai päästetty – niin huonoon kuntoon, että se on ”pitänyt” purkaa. Tilalle on tullut uusi, isompi ja kalliimpi rakennus. Tällaiset tapaukset osoittavat, miksi on tärkeää saada Pispalaan uusi asemakaava, joka suojelee vanhat arvokkaat rakennukset. Pispalan II-alueelle saatiin vuosikausien valmistelun jälkeen asemakaavaehdotus. Ehdotus oli syntynyt vuoropuhelussa kaupungin kaavoitusviranhaltijoiden, Pispalan asukasyhdistysten ja museoviranomaisten kanssa. Se suojelisi vanhat talot, mahdollistaisi kohtuullisen lisärakentamisen ja säilyttäisi alueen ainutlaatuisen ilmeen. Yhdyskuntalautakunnan kokouksessa 25.8.2020 ehdotus äänestettiin nurin. Taustalla oli kaupunginhallituksen kokoomuksen, sdp:n ja perussuomalaisten edustajien ohjeistus. Yhdyskuntalautakunnassa kokoomus, keskusta ja osa sdp:stä velvoittivat kaupungin viranhaltijat laatimaan uuden asemakaavaehdotuksen, joka tarkoittaa huomattavaa uudisrakentamisen lisäämistä. Se tuhoaisi Pispalan historiallisen ilmeen. Siksi muun muassa museoviranomaiset vastustavat ajatusta. Uusi muutettu asemakaavaehdotus loisi omistajille kiusauksen hankkiutua eroon historiallisesti arvokkaista taloistaan ja rakentaa niiden tilalle uutta ja isompaa. Moni pispalalainen varmasti haluaa säilyttää vanhan talonsa, mutta jos tontit tai rakennukset päätyvät rakennusyhtiöiden haltuun, kuten Hirvikatu 5:n tapauksessa, kulttuuriperintö on vaarassa. Hirvikatu 5:n tontin omistaa Tampereen kaupunki. Kaupungin pitää toimia niin, että arvokkaat rakennukset säästyvät. Pispalan II-alueen asemakaavaan me kaikki voimme vielä vaikuttaa. Asemakaavaehdotukseen voi antaa kommentteja 12.10. asti Tampereen kaupungin verkkosivujen kautta. Jos ehdotus päätyy kaupunginvaltuustoon asti, meidän pitää muistuttaa valtuutettuja, että he kantavat vastuunsa Pispalan säilyttämisestä.

Vasemmistoliiton poliitikko ja yrittäjä: Työntekijältäkään ei saa varastaa (Aamulehti 5.7.2020)

Hallitus selvittää, pitäisikö alipalkkauksesta tehdä rikos. Kyllä pitäisi. Yritys, joka maksaa pienempää palkkaa kuin yleissitova työehtosopimus vaatii, pitää saada vastuuseen. Jos nyt yritys jää kiinni liian pienten palkkojen maksamisesta, siitä ei seuraa juuri mitään rangaistuksia. Pimitetty palkan osa pitää maksaa takaisin, jos työntekijä haastaa työnantajansa oikeuteen. Epärehellinen yrittäjä voi huoletta yrittää huijata, koska rangaistusta ei tarvitse pelätä. Törkeitä tapauksia on viime aikoina uutisoitu muun muassa telakoilta ja mansikkatiloilta. Kokoomuksen ja perussuomalaisten mielestä sopimusten rikkominen on niin vähäpätöinen asia, että siitä ei tarvitse rangaista. Kun työnantaja ottaa itselleen osan työntekijän palkasta, hän varastaa. Silti kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mielestä (Yle 30.6.) tätä ei tarvitse kriminalisoida, mutta valvontaa tarvitaan lisää. Se on sama kuin vaatisi, että kaupasta varastamisesta ei saa rangaista, mutta myymäläetsiviä saisi olla enemmän. Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä ratkaisu on rajojen sulkeminen pienituloisilta ulkomaisilta työntekijöiltä. Näin uhrista tehdään syyllinen. On totta, että alipalkkauksesta kärsivät usein ulkomaiset työntekijät, jotka eivät aina tunne oikeuksiaan. Liian pieniä palkkoja maksetaan kuitenkin myös suomalaisille, muun muassa palvelualoilla. Alipalkkauksen takia myös valtiolta jää saamatta verotuloja. Jos alipalkkaus kriminalisoidaan, siitä tulee yleisen syytteen alainen rikos eli poliisi voi tutkia sitä ja syyttäjä käynnistää oikeusprosessin, vaikka uhria esimerkiksi painostettaisiin olemaan vaatimatta rangaistusta. Tämä parantaisi myös rehellisen yrittäjän kilpailuasemaa.

Jouni Sirén kysyi tamperelaisilta, mitkä ovat kaupungin kauneimpia alueita – yksi kohde erottui joukosta edukseen (Aamulehti, 11.6.2020)

Vasemmistoliiton Jouni Sirén: Sanokaa suoraan, mitä aiotte tehdä Tampereen Eteläpuistolle (Aamulehti 11.5.2020)

Tampere ansaitsisi erityismaininnan päätöksenteon hämärtämisestä. Jotkut haluavat näköjään rakentaa yli 100-vuotiaan Eteläpuiston umpeen, mutta aikeet yritetään piilottaa termikikkailulla. Tampere haluaa perustaa kansallisen kaupunkipuiston. Maanantaina 11.5. tulee kaupunginhallitukseen ehdotus, mitä alueita kaupunkipuistoon kuuluu. Ehdotuksen mukaan Eteläpuisto ei kuulu siihen. Suurin osa Eteläpuistosta on määritelty mystiseksi muutosalueeksi. Samaa muutosaluetta ovat Viinikanlahden rannat, joille on tulossa asuinalue. Muutosalueen merkitystä ei ole määritelty missään. Jos Eteläpuisto rinnastetaan Viinikanlahteen, onko Eteläpuiston tulevaisuuskin jo päätetty. Kaupunkipuiston perustaminen on osa Lauri Lylyn (sd.) pormestariohjelmaa. Ohjelmassa sanotaan, että Eteläpuisto pitää säilyttää puistona. Loogista siis olisi, että se liitetään kaupunkipuistoon. Ympäristöministeriön määritelmän mukaan kaupunkipuiston tavoitteena on olla kaupunkilaisten olohuone, säilyttää kaupunkiluontoa ja rakennettua kulttuuriympäristöä. Nyt tehdyn rajausehdotuksen mukaan muun muassa Iidesjärvestä Pyhäjärveen laskeva Viinikanoja on kaupunkipuistoa mutta historiallinen Eteläpuisto ei. Kumpi on enemmän kaupunkilaisten olohuonetta? Ehdotus kaupunkipuiston rajoista oli kuntalaisten kommentoitavana syksyllä. Kommenteista yli puolet koski Eteläpuistoa. Niissä vaadittiin sen säilyttämistä puistona ja sen liittämistä kaupunkipuistoon. Rajausehdotuksen ovat laatineet Lylyn nimeämät ohjaus- ja suunnitteluryhmät. Niiden jäsenten olisi aika kertoa, millä perusteilla he ovat ehdotuksensa tehneet ja mitä muutosalue tarkoittaa. Pormestariohjelman hyväksyivät kaikki valtuuston puolueet. Ne siis myös hyväksyivät Eteläpuiston säilyttämisen puistona. Jos puolueet ovat muuttaneet kantansa, kuntalaisilla on oikeus saada tietää se.

Kuinka freesiä on muistella vappuna vuoden 1918 kaatuneita? (Vasen Kaista, 3.5.2020)

Tampereella vasemmiston vappuperinteisiin kuuluu käynti keväällä 1918 sisällissodassa kaatuneiden punaisten hautamuistomerkillä Kalevankankaan hautausmaalla. Joku voi kysyä, miksi meidän pitää muistella 102 vuoden takaisia tapahtumia. Onko se ”freesiä”? Vastaus kuuluu: on. Vuoden 1918 taistelut ovat osa tapahtumaketjua ja liikettä, joka vaikuttaa edelleen lähes kaikkeen Suomessa. Kun sisällissota syttyi, Suomi oli äärimmäisen epätasa-arvoinen yhteiskunta. Tuloerot olivat valtavat, eikä täällä ollut demokratiaa. Kunnallisvaaleissa äänioikeus perustui varallisuuteen. Sitä, mitä aseisiin noussut työväestö tavoitteli, pidetään nykyisin ihmisoikeuksina. Niitä ei saatu pyytämällä. Sisällissota päättyi punaisten häviöön ja tragediaan. Lähes 40 000 ihmistä sai surmansa rintamalla, teloituksissa ja voittajien pitämillä vankileireillä. Sikäli jälkikäteen on helppo pitää aseisiin tarttumista virheenä. Onneksi siitä otettiin opiksi. Taistelu jatkui sisällissodan jälkeen rauhanomaisesti. Tosin vastapuoli ei karttanut väkivaltaa. Suomesta tuli muodollisesti demokratia, mutta työväellä ei ollut oikeuksia. Koko 1920-luvun ajan työnantajat ja oikeisto yrittivät estää työväkeä järjestäytymästä ja ajamasta etujaan. Oikeuksiaan vaatineita työntekijöitä painostettiin ja uhkailtiin, ja lakkoja yritettiin murtaa väkivalloin. 1930-luvulla äärioikeistolainen painostus sai valtiovallan kieltämään vasemmistolaisia järjestöjä ja ammattiyhdistysliikkeitä. Saman väkivaltaisen äärioikeiston kannattajia vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja politiikassa vielä nykyäänkin. Suomesta tuli niin sanottu länsimainen demokratia vasta sodan jälkeen, kun kaikkien poliittisten puolueiden toiminta sallittiin. Kaikesta vastustuksesta huolimatta vasemmisto ja ammattiyhdistysliike saivat vietyä eteenpäin uudistuksia, jotka paransivat ihmisten enemmistön elinoloja. Vasemmisto on ajanut Suomeen julkisen terveydenhuollon, sosiaaliturvan, maksuttoman koulutuksen, työttömyysturvan ja muut työntekijöiden oikeudet eli kaiken sen, mitä nykyään kutsutaan hyvinvointivaltioksi. Kaikkia näitä uudistuksia oikeisto ja Suomen elinkeinoelämän vallanpitäjät ovat aikoinaan vastustaneet ja jarruttaneet. Myöhemmin tosin moni heistäkin on myöntänyt, että Suomen taloudellinen kehitys ei olisi ollut mahdollista ilman näitä uudistuksia. Nyt kun Suomella on koronapandemian vuoksi edessään ehkä rauhanajan suurin lama, hyvinvointivaltion turvaa peräänkuuluttavat kaikki. Melkeinpä kovimpaan ääneen valtiota huutavat apuun suuryritykset ja koko elinkeinoelämä. Jos elinkeinoelämän pampuilla olisi historian tajua ja yhteiskunnallista ymmärrystä, he olisivat mukana kunnioittamassa punaisten muistoa. Ne punakaartilaiset, jotka kaatuivat 102 vuotta sitten, olivat osa siitä liikettä, jonka ansiosta Suomi nyt on siinä asemassa, että se selviää koronan kaltaisesta kriisistä. Siksi meidän on hyvä vielä vuonna 2020 muistaa vuoden 1918 tapahtumia.

Korona opettaa – hyvinvointivaltio on paras suoja (Tamperelainen, 7.4.2020)

Koronakriisi on opettanut ainakin kaksi asiaa: käsiä pitää pestä tiuhaan, ja paras turva on vahva hyvinvointivaltio ja julkinen sektori. Suomen julkinen sairaanhoito on huipputasoa ja jokaisella on tasavertainen oikeus hoitoon. Ruotsissa, jossa terveydenhuoltoa on rajusti yksityistetty, vakuutusten myyjät ovat jo vihjailleet ohituskaistasta koronahoitoon. Viranomaisten toimenpiteiden pitää perustua tutkittuun tietoon. Tutkimus vaatii resursseja. Kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten hallitus leikkasi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n rahoitusta. Vaikutukset näkyvät nyt. Epidemioilta suojaavat myös työntekijöiden oikeudet. Tartunnoilta suojaa se, että kenenkään ei tarvitse mennä sairaana töihin. Nollatuntisopimuslainen eli tarvittaessa töihin kutsuttava tai yksinyrittäjä voi olla vaikeassa tilanteessa, kun Kelan sairauspäivärahaa saa vasta 10 päivän omavastuuajan jälkeen. Se on monelle liian pitkä aika ilman tuloja. Tartuntoja torjuu myös asuntopolitiikka. Viruksia voi vältellä kotikaranteenissa, jos on koti. Suomessa on lähes 4 000 ja Tampereellakin yli 200 ihmistä, jotka oleskelevat asunnottomien ensisuojissa tai sukulaisten tai tuttavien luona. Asunnottomuuden poistaminen on tässäkin mielessä kaikkien etu. Koronakriisi on tehnyt selväksi myös sen, että jokainen meistä – niin palkansaaja kuin yrittäjäkin – voi tarvita yhteiskunnan tukea, kun toimeentulon mahdollisuudet katoavat. Tätä varten on luotu sosiaaliturva, työttömyyskorvaus ja muut tukijärjestelmät. Toivottavasti tämä opetus muistetaan epidemian jälkeenkin. Nythän valtiota huutavat apuun melkeinpä kovimpaan ääneen ne, joka vähän aikaa sitten vaativat sosiaaliturvan heikennyksiä, lisää karenssipäiviä ja rikkaiden verojen alentamista. Hyvinvointivaltio on myös yhteisvastuuta, jota osoitetaan muun muassa maksamalla veroja. Kriisin jälkeen on korkea aika puhua vaikkapa yritysten ja rikkaiden yksityishenkilöiden verovälttelystä ja osinkoverotuksen oikeudenmukaistamisesta. Toivottavasti silloin kaikki muistavat, millä rahoilla esimerkiksi koronan kolhimia yrityksiä tuettiin.

Miljardien hävittäjäkaupoista on keskusteltava avoimesti (Vasen Kaista, 12.2.2020)

Pirkkalan lentokentällä palaa juuri nyt bensa. Hävittäjiä testataan, kun Suomi valmistelee historiansa suurinta asehankintaa. Keskustelu hankinnasta kuitenkin loistaa poissaolollaan. Valtamediassa esitetään itsestäänselvyytenä, että Suomi tarvitsee nykyisten 64 Hornet-hävittäjän tilalle uudet hävittäjät, joista oltaisiin valmiit maksamaan 10 miljardia euroa. Tämän päälle tulee 30 vuoden kuluessa käyttö- ja kunnossapitokustannuksia eri arvioiden mukaan 30-40 miljardia euroa. Hankinnasta ole käyty kunnon keskustelua eduskunnassa. Onko hävittäjien hankinta järkevää verovarojen käyttöä? Paraneeko Suomen turvallisuus uusilla aseilla? Onko näin valtava panostus ilmavoimiin järkevää Suomen maanpuolustuksen kannalta? Monet sotilaatkin ovat esittäneet, että järkevämpää olisi kehittää ilmatorjuntaa ja muita suoraan Suomen alueen puolustukseen liittyviä asejärjestelmiä. Millaiseen uhkakuvaan Suomi hävittäjähankinnoilla varautuu? On esitetty epäilyjä, että ilmavoimien roolin korostaminen sitoo Suomen kansainvälisiin, esimerkiksi Naton johtamiin operaatioihin ja sotatoimiin, jotka eivät liity Suomen alueen puolustamiseen ja jotka voivat vaarantaa Suomen liittoutumattomuuden. Hävittäjäkauppoihin liittyy kansainvälisiä sitoumuksia. Sen jälkeen kun Suomi hankki nykyiset Hornet-hävittäjät Yhdysvalloista 1995–2000, on Suomea hivutettu yhä läheisempään yhteistyöhön sotilasliitto Naton kanssa. Tästä ei ole käyty avointa julkista keskustelua. Mielipidetutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista haluaa Suomen pysyvän sotilaallisesti liittoutumattomana. Saako Suomi siis kymmenien miljardien euron laskun lisäksi jalkaansa pallon, joka rajoittaa ulkopoliittista toimintavapauttamme? Siksi on tärkeää punnita myös se, mistä maasta Suomi mahdolliset hävittäjät hankkii. Vaihtoehtoina ovat Nato-maat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska sekä liittoutumaton Ruotsi. Kokemus osoittaa, että asekaupoissa myös demokratia ja päätöksenteon läpinäkyvyys ovat vaakalaudalla. Entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn on muuan muassa julkisuudessa kertonut, että Hornet-hankinnat jyrättiin läpi vuonna 1995 ”rumasti” ja eduskunta ja suuri osa hallituksesta pidettiin pimennossa. Kaikki hävittäjävalmistajat ovat pestanneet riveihinsä suomalaisia korkea-arvoisia upseereja, jotka antavat työnantajansa käyttöön tietonsa Suomen puolustuksesta ja kontaktinsa puolustusvoimissa ja politiikassa. Väkisin herää kysymys, kumpi ratkaisee, isänmaan vai työnantajan etu. Meno on niin hurjaa, että sitä on vaikeaa erottaa klassisesta rakenteellisesta korruptiosta. Viimeksi Suomen Kuvalehti kertoi 10.2. everstiluutnantti (evp) Juha Salmisen siirtymisestä Boeingin vanhemmaksi neuvonantajaksi. Hänen tehtävänään on siis taivuttaa Suomen poliittiset päättäjät ostamaan yhdysvaltalaisen Boeingin Super-Hornet. Salminen on entinen Hornet-hävittäjälentäjä ja laivueenkomentaja. Vuosina 2016–2018 hän työskenteli vanhempana osastoesiupseerina puolustusministeriössä strategisten hankkeiden ohjelmassa. Hän on siis ensin ollut valmistelemassa uusien hävittäjien hankintaa ja hyppää nyt pöydän toiselle puolelle myyjän leipiin. Päätöstä hävittäjien hankinnasta ei ole vielä tehty. Ennen kuin se tehdään, tarvitaan avoin keskustelu, jossa tuodaan esille kaikki vaihtoehdot ja eri ratkaisujen seuraukset.

Suomen rikkaiden maailmankuva. Keskustelen tutkija Hanna Kuuselan kanssa hänen yhdessä Anu Kantolan kanssa kirjoittamastaan kirjasta “Huipputuloiset – Suomen rikkain promille”. Videonauhoitus. (Näkyy vain Aamulehden tilaajille.)

Verokeskusteluun pitää saada rehellisyyttä – “Mielikuvat sumentavat todellisuuden” (Tamperelainen, 8.11.2019)

Tampereen verokeskustelu käy niin kuumana, että mielikuvat sumentavat todellisuuden. Kokoomus esittää Tampereen hirmuverottajana, joka kurittaa yrittäjiä, ja perussuomalaiset esiintyvät köyhien puolustajina vastustamalla kunnallisveron korotusta. Kummankin logiikka on hämärää. Toisin kuin kokoomuksen puheista voisi luulla, kunnan keräämiä verorahoja ei polteta tai hävitetä silppurissa. 70 prosenttia Tampereen toimintamenoista on sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sivistys- ja kulttuuripalvelujen menoja. Näistä rahoista maksetaan lääkärien, hoitajien, opettajien ja lastentarhanopettajien palkkoja. Nämä ammattilaiset mahdollistavat yrittäjien ja heidän henkilökuntansa työkyvyn ja opettavat ja hoitavat heidän omaisiaan. Heidän palkastaan suurin osa päätyy kulutuksena yrittäjien kassaan. Kaupunki myös ostaa tavaroita ja palveluja yksityisiltä yrityksiltä lähes 500 miljoonalla eurolla vuodessa. Sekään ei ole merkityksetön tulovirta yrittäjien kassassa. Sekä kokoomus että perussuomalaiset vaativat säästöjä, mutta eivät kerro, mistä. Vuosi sitten perussuomalaiset kannattivat mukisematta kokoomustaustaiselta konsultilta tilattua säästöohjelmaa, jolla korotettiin terveydenhuollon ja ikäihmisten palvelujen asiakasmaksuja ja leikattiin opetuksesta ja kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluista. Nämä ”säästöt” tulivat mm. pienituloisten eläkeläisten maksettaviksi. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon heikennykset lisäsivät erikoissairaanhoidon menoja. Nyt esitetty veronkorotus ei vaikuttaisi pienituloisimpiin, alle 1 200 euroa kuussa ansaitseviin, lainkaan ja keskituloisillakin vaikutus olisi vain 0,60 euroa päivässä. Vaihtoehdot eli maksujen korotukset sattuisivat pahiten pienituloisiin. Veronkorotus ei tietenkään ole itsetarkoitus, mutta kaupunkilaisten palvelut on turvattava.

Tampereen Onkiniemi voisi olla kuin Tallinnan Telliskivi (Aamulehti, 28.9.2019)

Tampereen uuden kilpailukykyjohtajan tehtävänä on parantaa kaupungin vetovoimaa. Tampere pyrkii myös Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Samaan aikaan raha on kuulemma tiukassa. Kaikki nämä tekijät yhdistyvät Onkiniemessä – paitsi, että raha ei tunnu kelpaavan. Onkiniemi voisi olla Tallinnan Telliskiven kaltainen luovien alojen keskittymä ja matkailun vetonaula. Kaupungin pitää ottaa Onkiniemen yhteisö oikeasti mukaan alueen kehittämiseen. Onkiniemessä Suomen trikoon vanhassa tehdasrakennuksessa Särkänniemen kupeessa toimii kymmeniä käsityöläisiä, pienyrittäjiä ja taiteilijoita. He muodostavat aktiivisen yhteisön, joka on antanut kaupungin omistamalle rosoiselle rakennukselle uuden elämän. Yrittäjät saavat Onkiniemestä kohtuuhintaisia, persoonallisia toimitiloja. Tulijoita olisi paljon enemmänkin, mutta kaupunkia eivät tunnu vuokratulot kiinnostavan. Onkiniemen käyttökelpoisista tiloista suurin osa, 4 100 neliömetriä, on tyhjillään. Kaupunki saisi niistä nykyisellä vuokratasolla noin 240 000 euroa vuodessa. Kaupunki ei markkinoi tiloja millään tavalla. Kun Onkiniemen yrittäjät jokin vuosi sitten kyselivät tuttavapiireissään, kiinnostusta olisi ollut moninkertaiselle neliömäärälle. Myös osa nykyisistä yrittäjistä on vailla voimassa olevaa vuokrasopimusta. Viranhaltijoiden selitys on ollut, että he eivät muilta töiltään ehdi kirjoittaa vuokrasopimuksia. Ehtisikö kilpailukykyjohtaja? Nyt kaupunki etsii Onkiniemen alueelle sijoittajaa, joka ”säilyttää omaehtoisen ja ei-kaupallisen kulttuuritoiminnan sekä luovien alojen ja pienyrittäjien toimintaedellytykset”. Kauniista sanoista huolimatta pelkona on, että tulevaisuudessa vuokrat ylittävät pienyrittäjien maksukyvyn. Kun Euroopan kulttuuripääkaupunkia valitaan, arvioidaan muun muassa ehdokkaiden kulttuuria ja luovia aloja sekä hankkeen uskottavuutta. Tehdään Onkiniemestä esimerkki siitä, että Tampere on hakemuksensa kanssa tosissaan.

Havainnekuvien värikkäät julkisivut muuttuvat rakennusvaiheessa betoninharmaiksi elementtiseiniksi, jos kaavamääräys ei ole sitova (Aamulehti, 11.7.2019)

Aamulehden juttu Tampereen kaavoituksen kiemuroista 7. heinäkuuta oli raflaava ja monelta kohdalta osuva. Kaavoituksesta ja rakennusluvista päättävän yhdyskuntalautakunnan jäsenenä en silti voi olla sitä kommentoimatta. Rakennuttajan ja kaupunkikuvatoimikunnan kiista Tampereen messukeskuksen sisäänajoluiskien väristä oli herkullista luettavaa. Pitää kuitenkin muistaa, että suurinta osaa rakennushankkeista ei käsitellä kaupunkikuvatoimikunnassa, eli se ei kuvaa päätöksentekoprosessia yleisesti. Erikoista on kuitenkin se, että yhdyskuntalautakunnan jäsenenä eli poliittisena päättäjänä en edes tiedä, millä perusteilla kohteet valitaan kaupunkikuvatoimikunnan käsittelyyn. Valta on viranhaltijoilla. Itse toimikunnan päätöksistä ei silti voi syyttää viranhaltijoita, sillä toimikunta koostuu poliittisista päättäjistä ja Suomen arkkitehtiliiton edustajista. Juttu myös hieman hataralla tavalla rinnasti yritystonttien saatavuuden Ylöjärvellä ja Tampereen rakennushistorian, kuten Tuomiokirkonkadun funkistalon tai Hipposkylän, suojelun. Tietysti myös Tampereella pitää huolehtia siitä, että jokaiselle yritykselle järjestetään tontti viipymättä. Sen sijaan yhteiselle kaupunkikuvalle tärkeiden historiallisten talojen purkaminen ei voi olla läpihuutojuttu. Myös rakennusliikkeen edustajan väite, että kaavamääräykset veisivät arkkitehdilta mahdollisuuden luovuuteen, on erikoinen. Luulen, että ne pikemminkin mahdollistavat arkkitehdin näkemysten toteutumisen. Rakentajaa sitovat kaavamääräykset ovat ainoa keino varmistaa, että valmis rakennus edes suunnilleen vastaa suunnitteluvaiheen havainnekuvaa. Oma kokemukseni on, että jos esimerkiksi julkisivumateriaaleista ei määrätä asemakaavassa, havainnekuvien tiiliset, puiset tai rapatut värikkäät julkisivut muuttuvat rakennusvaiheessa betoninharmaiksi elementtiseiniksi.

Kaupunki esittää, ettei Hirvitalon vuokrasopimusta jatketa – se sotii kulttuuritavoitteita vastaan (Aamulehti, 10.6.2019)

Pispalan nykytaiteen keskus eli niin sanottu Hirvitalo täytti tänä keväänä 13 vuotta. Syntymäpäivälahjaksi Tampereen kaupunki aikoo myydä talon. Tahmelassa Hirvikatu 10:ssa toimiva Hirvitalo on voittoa tavoittelematon kulttuurikeskus, jota pyörittää kansalaisjärjestö Pispalan kulttuuriyhdistys. Hirvitalo on ollut koko olemassaolonsa ajan ahkerassa käytössä. Tämän vuoden tapahtumakalenterissa on yli 30 näyttelyä, kurssia, työpajaa ja muuta tapahtumaa taiteesta puutarhanhoitoon ja sieniretkeen. Hirvitalo on myös valtakunnallisesti tunnustettu kulttuuritoimija. Se sai muun muassa vuonna 2014 Suomen galleristiyhdistyksen ja Messukeskuksen Vuoden taideteko -palkinnon. Nyt kaupungin viranhaltijat ovat esittämässä, että Hirvitalon vuokrasopimusta ei jatketa syyskuun 2020 jälkeen. Tämä esitys on tulossa kaupungin asunto- ja kiinteistölautakunnan käsiteltäväksi 19. kesäkuuta. Talon tontti halutaan kaavoittaa uuteen käyttöön ja myydä. Aie on outo kahdestakin syystä. Ensinnäkin Hirvitalosta ei aiheudu kaupungille mitään kustannuksia. Vuokraaja eli Pispalan kulttuuriyhdistys huolehtii talon, tontin ja katualueen kunnossapidosta ja maksaa sähkön, veden, lämmön ja jätehuollon. Toisekseen suunnitelma on ristiriidassa kaupungin omien lupausten kanssa. Hirvitalo on juuri sellainen kulttuurikeskus, joita Tampere on Lauri Lylyn pormestariohjelmassa luvannut edistää. Ohjelman mukaan kaupunki lupaa ”mahdollistaa kulttuurikeskittymiä ja työtiloja, joissa voi harrastaa ja tehdä kulttuuria omaehtoisesti”. Pormestariohjelman mukaan tavoitteena on myös Tampereen kehittäminen luovien alojen ja eri kulttuurimuotojen keskukseksi ja jopa valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Vakiintuneen, aktiivisen kulttuurikeskuksen toiminnan tukahduttaminen ei tukisi näitä tavoitteita.

Ay-liike on yrittäjän ystävä (Aamulehti, 22.3.2019)

Keskuskauppakamari ja sen toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi (kok.) vaativat kovaan ääneen työehtosopimusten yleissitovuuden poistamista. On ymmärrettävää, että ay-liike ei hyväksy “paikallista sopimista”, jossa vastakkain olisivat yksittäiset työntekijät ja ehkä miljardin eurojen liikevaihtoa pyörittävät konsernit. Yrittäjänä ottaa päähän, kun suuryritysten etujärjestö ja kokoomuspoliitikko esiintyvät koko yrittäjäkunnan nimissä. Tyypillinen suomalainen yritys on yhdestä kahteen henkilön kampaamo, suutari tai pitseria, jonka asiakkaat ovat tavallisia palkansaajia. Palkansaajien neuvotteluaseman heikentäminen ei paranna heidän asemaansa yhtään, päinvastoin. Jos palkkoja leikataan, asiakkailla on entistä vähemmän varaa ostaa yrityksen palveluja. Suomen yrittäjistä suurin osa, lähes 200 000, on työllistää itse itsensä. Heillä on hyvin vähän yhteistä sen Kokoomuksen ja kumppanien hellimän joukon kanssa, jolle on junailtu oikeus maksaa itselleen 150 000 euron osingot vuodessa 7,5 prosentin verolla. Kahvilanpitäjä tai freelance-toimittaja ei myöskään kätke tulojaan hallintarekisterin suojissa veroparatiisiin tai kikkaile voittoja konsernilainoilla pienimmän veroprosentin maahan. Monen pienyrittäjän alkutaipaleen tai selviytymisen huonoina aikoina turvaa kumppanin tai puolison palkkatyö, jota säätelevät yleissitovat työehtosopimukset. Vaikka työehtosopimukset eivät koske yrittäjiä, ne luovat vertailukohdan sille, millä hinnalla itsensä työllistäjänkin kannattaa myydä työtään. Useimpien yrittäjien asiaa ei edistä riidan haastaminen ay-liikkeen kanssa. Tärkeämpää olisi esimerkiksi oikeudenmukainen verotus. Kun suutari korjaa kengät, palvelun hinnasta 24 prosenttia on arvonlisäveroa. Kun arvopaperipörssissä tehdään miljoonien osakekaupat, verottaja ei pyydä senttiäkään. Monesti arvonlisävero syö pienyrittäjän toimeentuloa, kun asiakkaiden huonon ostovoiman takia veron koko vaikutusta ei voi siirtää hintoihin. Lisäksi tarvitaan työttömyys- ja eläketurvan uudistus, jotta kaikilla on sama turva riippumatta siitä, onko palkansaaja vai yrittäjä.

Ei anneta bisneksen pilata päivähoitoa (Nokian Uutiset, 23.2.2019, Anneli Lehtosen kanssa)

Mitä Esperi ja Attendo edellä, sitä yksityiset päiväkodit perässä. Päivähoidossa on vältytty pahimmilta onnettomuuksilta, mutta liiketoiminnan periaate on sama kuin hoivabisneksessä: voiton maksimointi henkilökunta minimoimalla. Myös päivähoitobisnestä pyörittää iso raha. Esimerkiksi Touhula-päiväkotien omistaja on EQT-sijoitusrahasto, joka toimii muun muassa Luxemburgin ja Guernseyn veroparatiiseissa. Touhulan emoyhtiön hallituksessa myös istuvat muun muassa Esperi Caren hallituksen puheenjohtaja ja Attendon suuromistaja. Voittonsa yksityiset päiväkodit saavat verovaroista, kun kunnat ostavat niiltä varhaiskasvatusta palvelusetelijärjestelmällä. Tampereen seudullakin on kymmeniä bisnesperiaatteella toimivia päiväkoteja. Hoitoalan ammattiliitto SuPer on huomauttanut useista tapauksista, joissa yksityisten päiväkotien tilat ovat olleet turvattomia, henkilökuntaa on ollut niin vähän, että lapsia ei ole voitu kunnolla valvoa tai päästää edes ulkoilemaan. Kun palkkakuluista tingitään, henkilökunta, jonka pitäisi tarjota lapsille laadukasta varhaiskasvatusta, on joutunut omien tehtäviensä ohella siivoamaan, luomaan lunta ja hiekoittamaan pihaa. Yksityinen päivähoito rahastaa kunnilta satoja miljoonia vuodessa. Kunnat ostavat yksityisiltä, koska nämä lupaavat järjestää varhaiskasvatuksen halvalla. Säästöä syntyy muun muassa siksi, että palkat ja työehdot ovat huonommat kuin kunnallisella puolella. Lapsiasiavaltuutettu on myös huomauttanut hoitosopimuksista, joissa yksityinen päiväkoti kieltäytyy hoitamasta lapsia, jotka tarvitsevat erityistä hoitoa tai joilla on esimerkiksi allergioita. Bisnespäiväkodit valikoivat lapset liiketaloudellisin perustein. Kun ilmenee ongelmia tai vaikeuksia, vastuun kantaa kunnallinen päivähoito, jonka resurssit hupenevat, kun veroeurot valuvat päivähoitofirmojen omistajille. Jo nyt laki kieltää voitontavoittelun kouluissa. Se ei sovi myöskään varhaiskasvatukseen.

Vanhukset aamupesulle yöllä (Tamperelainen 4.1.2019)

Miksi rahaa Amurintunneliin? (Tamperelainen, 26.10.2018)

Kuka päättää, missä Suomi sotii? (Kansan Uutiset, 29.9.2018)

Amuritunnelin hinta on nousemassa yli 50 miljoonaan – Osa valtuutetuista haluaisi jo keskeyttää kaavan valmistelun (Tamperelainen, 23.9.2018)

Myös lähiöt ansaitsevat laatua (Tamperelainen, 19.9.2018)

Tuomiokirkonkadun kohtalo ei ole kiveen hakattu (Tamperelainen 30.6.2018)

Viihtyisä keskusta ei synny kivikentästä (Tamperelainen, 20.6.2018)

Purku-uhan alla olevaa tavara-asemaa puolustettiin mielenilmauksella Tampereella – Viranomaiset neuvottelevat tänään kiistellyn rakennuksen kohtalosta (Aamulehti, 12.1.2018)

Mielenosoitus tavara-aseman puolesta – “Vaikuttaa hyvä veli -meiningiltä” (Tamperelainen, 12.1.2018)

Viiden tähden asuntoja tavallisille tamperelaisille (Tamperelainen, 16.12.2017)

Tavara-aseman paikalle suunnitellaan 8-kerroksista taloa – “Olisiko aika kerätä uusi adressi?” (Tamperelainen, 27.12.2017)

Tavara-asema ja Morkku voidaan pelastaa (Tamperelainen, 18.11.2017)

Tampere yhtiöittää Tilakeskusta myyntiin (Tamperelainen, 7.10.2017)

Näin Tampereella ajatellaan maksuttomasta päivähoidosta: Tasa-arvoa vai tuhoon tuomittu ajatus? (Aamulehti, 2.3.2017)