Tähän alle on koottu aikajärjestyksessä kirjoituksiani ja kantojani, jotka on julkaistu eri medioissa. Kannattaa seurata Pirkanmaan Vasemmiston Vasen Kaista -verkkolehteä, jossa kerron mm. Tampereen yhdyskuntalautakunnan kokousten kuulumisia. Seuraa myös julkaisujani Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Puutarhakadusta tulee nimensä veroinen – ehkä (Vasen Kaista 16.2.2024)

Tiistain yhdyskuntalautakunnan esityslistan isoin asia oli Puutarhakadun remontti. Myös Hakametsän jäähallin ympäristön täydennysrakentamista sivuttiin. Siellä kansanliikkeen toiminta on jo tuottanut tulosta.

Puutarhakatu päätettiin remontoida pyörä- ja viherkaduksi. Päätöksestä äänestettiin, ja tulos oli 8–5. Itse äänestin pyöräkadun puolesta. Nimestään huolimatta pyöräkatu ei sulje pois autoja, mutta autot liikkuvat kadulla pyöräilyn ehdoilla pyöräilijöiden kanssa samalla katualueella.

Pyöräkatuja ei Tampereella eikä muuallakaan Suomessa vielä juuri ole, joten kestää varmasti aikansa, ennen kuin uuteen järjestelyyn totutaan. Erillinen pyöräväylä olisi tietysti ollut tutumpi vaihtoehto, mutta minun kantani ratkaisi katuvihreän määrä. Pyöräkatuvaihtoehdossa kadun varteen mahtuu enemmän suuria puita ja muuta kasvillisuutta.

Puita ja muuta kasvillisuutta tarvitaan antamaan varjoa ja imemään pois hulevesia. Puutarhakatu on helteillä melkoinen pätsi. Rankkasateilla taas viemärit eivät tahdo ehtiä viedä vettä pois kaduilta. Tosin pahin tilanne on Satakunnankadulla.

Vähän surkeaa tosin on se, että osa nykyisistä katupuista joudutaan kaatamaan. Nykyisellään puut ovat Puutarhakadun kaupunkikuvan esteettisin elementti, joka edes vähän pehmentää entisen Anttilan talon rujon betonikolossin ankeutta. Puita pitää kaataa, koska katu revitään auki vesi- ja kaukolämpöjohtoremontin takia. Onneksi niiden tilalle istutetaan uusia puita. Remontin jälkeen puita enemmän kuin nyt, vaikkakin tietysti kestää aikansa, ennen kuin uudet puut ovat kunnollisen kokoisia.

Pyöräkaturatkaisussa myös levennetään jalkakäytävää, mikä on hyvä liikuntarajoitteistenkin kannalta, ja oleskelutiloja lisätään esimerkiksi terasseja varten. Keskustan yrittäjätkin olivat vedonneet pyöräkadun puolesta.

Olen kuullut, että kaikissa puolueissa – enimmäkseen oikealla laidalla – ei olla tyytyväisiä tulokseen. Nähtäväksi siis jää, väännetäänkö Puutarhakadusta vielä kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa.

Hakametsän puistoilla on paljon puolustajia

Sitten katsaus Hakametsään. Vanhan jäähallin naapuriin suunnitellaan asuintalokorttelia ja niin kutsuttua hydridikorttelia, johon tulisi liikuntatiloja ja koulu. Alueen kehittämistä kannattavat kaikki, mutta alkuperäisen suunnitelman aikeet tuhota Tartonpuisto ja Uudenkylänpuisto suututtivat paikalliset asukkaat. He keräsivätkin lyhyessä ajassa yli 2 000 allekirjoitusta adressiin, jossa vaadittiin puistojen säilyttämistä.

Kansanliikkeen sinnikkyyden ansiosta suurin osa Tartonpuistosta on jo rajattu rakentamisen ulkopuolelle. Uudenkylänpuistoon on kuitenkin edelleen kaavailtu niin isoa kerrostaloa, että puisto ei oikein enää tuntuisi julkiselta tilalta.

Asemakaavaehdotus oli nähtävillä viime joulukuussa. Siihen tuli 85 muistutusta, mikä on poikkeuksellisen paljon. Muistutuksissa kritisoidaan puistojen muuttamista rakennusmaaksi ja uudisrakentamisen suurta määrää.

Suunniteltu rakennusmassa on suuri, koska asuntorakentamisella on tarkoitus rahoittaa vanhan jäähallin kunnostus ja hybridikorttelin liikuntatilat. Tällainen koplaaminen kuulostaa ehkä kätevältä, mutta kokonaisuudessa pitää ottaa huomioon myös kaupunkikuva ja alueen viihtyisyys. Jos liikuntatilojen rakentamista halutaan rahoittaa rakennusoikeuksia myymällä, tonttimaata voidaan osoittaa myös muualta kuin Hakametsästä.

Puistoihin rakentaminen ei ole kestävä ratkaisu. Tuntuu siltä, että tämän ymmärtävät myös yhä useammat päättäjät. Kaavoitusviranhaltijat saivat evästykseksi etsiä ratkaisuja, jotka säästävät puistoja mahdollisimman paljon. Katsotaan, millaisia vaihtoehtoja syntyy.

Eteläpuistoon ja Satamakadulle hyvää, Hyhkyyn huonoa (Vasen Kaista, 3.2.2024)

Terveisiä taas yhdyskuntalautakunnasta. Tiistaina keskusteltiin Satamakadun pyöräteistä ja parkkipaikoista niin hartaasti, että osa pykälistä piti jättää pöydälle, kun aika loppui. Hyviä uusia on kuitenkin ainakin Eteläpuistosta ja Alasjärven tienoilta. Huonoja uutisia kuuluu Hyhkystä.

Aloitetaan hyvistä. Tämän vuoden kaavoitusohjelmassa on paljon asiaa. Muun muassa uusia asuinkortteleita on suunnitteilla Hiedanrantaan, Lielahteen, Multisiltaan, Kauppiin golfkentän alueelle ja sen naapuriin tulevan raitiotien varrelle, Kaarilaan ja Hervantaan. Asemakaavojen siis määrä valmistua tänä vuonna. Palataan kaavojen yksityiskohtiin sitten, kun niitä valmistuu.

Nyt voi kuitenkin jo kertoa hyviä uutisia Eteläpuistosta ja Alasjärveltä. Eteläpuistoon tehdään vihdoin asemakaava, joka varmistaa sen säilymisen puistona. Hyvä, että asiassa lopulta päästään eteenpäin ja pitkään kummitelleet rakennussuunnitelmat unohdetaan. Samalla Eteläpuistoon voisi tehdä vaikka uimarannan.

Iloinen asia on sekin, että Alasjärven ympärille ja Kauppi-Niihaman metsään suunniteltu leirintäalue on nyt poistettu suunnitelmista. Leirintäaluehanke nostatti nopeasti aktiivisen kansanliikkeen, sillä Kauppi-Niihaman metsä on arvokas luontoalue, joka ei monen mielestä olisi kestänyt niin laajaa matkailutoimintaa.

Vähän silti arveluttaa, että Niihaman majan naapurissa selvitetään ”kevyitä pienimuotoisia yöpymismahdollisuuksia”. Katsotaan, mitä siitä tulee.

Rakennushistoria hävisi äänestyksessä

Huonoa kuuluu Hyhkyyn. Siellä Selkeenkuja viidessä sijaitseva 1900-luvun alussa rakennettu puutalo sai purkutuomion. Talo on kieltämättä huonossa kunnossa – koska sen omistaja eli kaupunki on antanut sen rapistua vuosikymmeniä. Kaupunki on yrittänyt saada kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle talolle purkulupaa aikaisemmin, mutta Museovirasto ja kaavoituksen laillisuutta ELY-keskus ovat panneet kampoihin.

Kaupunki on perustellut talon purkamista sillä, että se sijaitsee osittain katualueella. Jännittävä selitys. Kyllä talo on ollut paikoillaan ennen kuin sen viereen rakennettiin Pispalan valtatie. Jos talon säästäminen vaatii lisää tilaa, tien pieni kaventaminen talon kohdalta ei haittaisi liikennettä millään tavalla.

Olin aiemmin siinä käsityksessä, että taloa ei voi enää kunnostaa, mutta se on mahdollista, vaikka kaikkia alkuperäisiä rakenteita ei voida säilyttää. Muun muassa. ELY-keskus on edelleen sitä mieltä, että talo pitäisi säilyttää, kunnostaa ja suojella. Kyse on myös kaupungin omasta uskottavuudesta. On vaikeaa vaatia muita suojelemaan kulttuurihistoriaa, jos kaupunki itse toimii periaatteitaan vastaan.

Esitinkin, että asemakaava palautetaan muutettavaksi niin, että talon säilytetään. Hävisin äänestyksen 10-3. Toivottavasti ELY-keskus valittaa päätöksestä.

Satamakatu saa paremmat pyörätiet

Pitkä, harras ja polveileva keskustelu Satamakadun remontista päättyi hyvin. Lopputulos on se, että kadun molemmille puolille tulee yksisuuntainen jalkakäytävästä erotettu pyörätie. Tämä ratkaisu on ollut alusta asti pyöräilyaktivistien ykkösvaihtoehto. Se myös säästää katupuita enemmän kuin aikaisemmin esillä ollut kaksisuuntaisten pyöräteiden ratkaisu. Samalla jalkakäytäviä ja suojateitä kohennetaan.

Lentävänniemi kasvaa, Pohjois-Tampere ei (Vasen Kaista, 20.1.2023)

Vuoden ensimmäisessä yhdyskuntalautakunnan kokouksessa käsiteltiin Lentävänniemen keskustan uutta ilmettä ja pohdittiin, miten ratikka aikanaan kulkee Tampereen valtatien ja Hatanpään valtatien risteyksen poikki.

Lentävänniemen keskusta kasvaa. Tulevan ratikkareitin varrelle nykyisen ostoskeskuksen paikalle ja sen ympäristöön nousee kuusi 8-kerroksista ja yksi 12-kerroksinen asuintalo ja yksikerroksinen liikerakennus. 1970-luvulla rakennettu ostoskeskus ja sen päädyssä oleva metsikkö saavat väistyä. Asuntoja tulee noin 450 uudelle lentävänniemeläiselle.

Uudisrakentaminen varmasti kohentaa ostoskeskuksen ympäristön vähän nuhjuista ilmettä. Toivoa vain sopii, ettei arkkitehtuurin osalta aseteta rimaa liian alas. Hiedanrannan tulevissa asuinkortteleissa on kiitettävän kunnianhimoiset tavoitteet kaupunkikuvan kannalta, ja saman linjan soisi jatkuvan Lentsussakin. Luvassa on ainakin rapattuja julkisivuja, joten tylyintä elementtilaatikkolinjaa ei ehkä ole tulossa.

Havainnekuvat ovat hyvin ylimalkaisia, eikä talojen lopullista arkkitehtuuria ole vielä päätetty. Itselläni pisti silmään kadunvarsipuiden niukkuus. Hellekesät yleistyvät meilläkin, ja puut varjostaisivat ja viilentäisivät katutasoa ja alimpia asuinkerroksiakin. Samalla ne tietysti toisivat väriä katukuvaan. Toivottavasti vihreää vielä lisätään.

Rakennusten väriksi tulee todennäköisesti valkoinen. Se kyllä sopii alueen muuhun rakennuskantaan, mutta arkkitehdit (ja rakennusliikkeet) voisivat välillä kokeilla myös värikartan muita vaihtoehtoja. Tylsää valkoista, mustaa ja harmaata on Suomen kaupungeissa aika lailla kylliksi.

Ratikka tunnelissa Tampereen valtatien ali?

Kokouksessa käytiin myös alustavaa pohdintaa siitä, miten tuleva Pirkkalan ratikkareitti voisi kulkea Tampereen valtatien ja Hatanpään valtatien risteyksessä. Risteys on ruuhka-aikaan kaupungin vilkkaimpia. Mitään vaihtoehtoa ei ole vielä päätetty, ja uusiakin ratkaisuja voi vielä tulla. Palloteltavana on kuitenkin ollut kiinnostavia ajatuksia.

Esillä on ollut muun muassa ratikkakiskojen vieminen risteyksen ali tunnelissa tai yli siltaa pitkin. Tunneli tosin vaatisi pitkän kaukalon molemmille puolilleen, mikä kyllä muuttaisi Hatanpään valtatien näkymiä melkoisesti, eikä välttämättä hyvään suuntaan.

Myös silta vaikuttaa aika massiiviselta ratkaisulta. Tosin esimerkiksi Berliinissä metro kulkee monissa paikoissa sillalla. Ratikkasilta voisi olla berliiniläisittäin urbaanisti rosoisen kotoinen, mutta siitä voisi myös tulla kolkon harmaa teräsbetonimöykky.

Ehkä paras ratkaisu kaikesta huolimatta olisi, että ratikka kulkee katutasossa. Se olisi myös yli 10 miljoonaa euroa halvempi ratkaisu kuin silta tai tunneli. Mutta katsotaan vielä, mitä muita vaihtoehtoja ilmaantuu. Kaikki on vielä avoinna.

Teisko ja Aitolahti eivät kasva muun Tampereen mukana

Kokouksessa myös esiteltiin oli raportti Pohjois-Tampereen kehityksestä. Aitolahdessa ja Teiskossa asukasluku on vähentynyt vuosina 2020–2023. Se on sikäli yllättävää, että Tampereen kuntapolitiikassa on tehty iso numero siitä, että Pohjois-Tampereella loma-asunnot pitää saada muuttaa vakinaisiksi asunnoiksi. Tavoite merkittiin jopa pormestariohjelmaan, ja kaupunki on toiminut sen mukaisesti.

Keskustelun kiivaudesta olisi voinut kuvitella, että Teiskoon ja Aitolahteen on suuntautumassa vilkas muuttoliike. Sellaista ei ole näkyvissä. Osasyy on tietysti se, että rakentaminen on suhdanteiden takia alamaissa, mutta toisaalta Tampereen kantakaupungin kasvua se ei ole estänyt.

Ehkä tamperelaisia sittenkin kiehtoo enemmän urbaani ympäristö palveluineen. Tai sitten Teisko ja Aitolahti ovat hyviä nykyisellään.

Nekalan ja Kalevan historiaa suojellaan myytäväksi (Vasen Kaista, 22.12.2023)

Terveisiä taas yhdyskuntalautakunnasta. Vuoden viimeisessä kokouksessa tiistaina olivat esillä muun muassa Nekalan ja Kalevan lastentalojen suojelu ja pyöräily Satamakadulla ja Puutarhakadulla. Kysyn taas kanssapyöräilijöiden mielipidettä.

Aloitetaan Nekalasta. Nekalan lastentalo suojellaan. Se on hienoa! Suojelu on oikeastaan ainoa mahdollinen ratkaisu, sillä vuonna 1951 valmistunut lastentalo Jokipohjantien ja Kuokkamaantien kulmassa ja sitä ympäröivät omakoti- ja pienkerrostaloalueet on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Olen itsekin muinoin käynyt lastentalon päiväkodin, mutta se tuskin on vaikuttanut suojelupäätökseen.

Asemakaavan mukaan rakennus kunnostetaan asunnoiksi ja sen pihaan voi rakentaa kolme paritaloa ja yhden kolmikerroksisen pienkerrostalon. Uudet rakennukset peittävät lastentalon Kuokkamaantieltä katsottuna, mutta muuten historiallinen rakennus hallitsee ympäristöä edelleen.

Uusien talojen tulee rakentamistapaohjeen mukaan ”jatkaa ympäristön kaupunkikuvallista ilmettä”. Julkisivujen pitää olla puusta, mikä on tässä ympäristössä oikea ratkaisu.

Vähän surkeaa on se, että kaupunki aikoo myydä lastentalon. Minusta kaupunkikuvallisesti tärkeiden rakennusten myyminen ei ole hyvä idea, mutta tässä tapauksessa ostajalla on sentään kannustin kunnostaa rakennus. Uudisrakennukset saa nimittäin rakentaa vasta, kun vanha rakennus on kunnostettu. Ja vanha Nekalan koulu sentään pysyy julkisessa käytössä, kun se kunnostetaan kulttuuritiloiksi.
Kalevan lastentalo suojellaan

Myös Kalevan lastentalo Ilmarinkadulla suojellaan myytäväksi. Se on valmistunut vuonna 1953 ja niin ikään osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Lastentalo on päiväkodin lakkauttamisen jälkeen päästetty rapistumaan, joten suojelukaavalla oli vähän jo kiire.

Asemakaava suojelee sekä arvokkaan rakennuksen että sen pihapiirin. Se on tietysti hienoa. Kaava mahdollistaa rakennuksen käytön sekä asuntoina että liike- ja kulttuuritiloina. Käytännössä on kuitenkin jokseenkin varmaa, että yksityinen ostaja remontoi rakennuksen asunnoiksi. Ennen pitkää suhdanteet taas kääntyvät, ja Kaleva on Tampereen suosituimpia asuinalueita.

Paikalliset asukkaat ja kulttuuriväki ovat toivoneet, että rakennus jäisi edes osittain julkiseen käyttöön, esimerkiksi päiväkotina tai taiteilijoiden työ- ja näyttelytiloina. Minustakin jonkinlainen yhdistelmäratkaisu olisi ollut paikallaan. Rakennus olisi myös järkevää säilyttää kaupungin omistuksessa.

Siksi kannatin esitystä, että asemakaava palautetaan valmisteluun sillä evästyksellä, että osa rakennuksesta varataan julkiseen käyttöön. Hävisimme äänestyksessä äänin 10–3.

Katupuut ja pyöräily kilpailevat tilasta

Sitten pyöräilyä. Elokuussa lautakunta valtuutti viranhaltijoita valmistelemaan Satamakadun Mariankadun ja Hämeenpuiston väliselle osuudelle suunnitelman, jossa kadun molemmille puolille tulisi kaksisuuntainen pyörätie. Olin tuolloin alustavasti ajatuksen kannalla sillä ehdolla, että katupuita ei tarvitse kaataa pyöräteiden takia.

Nyt näyttää siltä, että kaksisuuntaisen pyöräteiden tieltä pitäisi kaataa yli puolet nykyisistä puista. Toki niiden tilalle istutettaisiin uusia, mutta taimien kasvu puiksi kestää vuosikymmeniä. Jos pyörätiet rakennettaan yksisuuntaisina, 39 nykyisistä 50 puusta säilyy.

Tämä tieto ratkaisi minun kantani. Palautteen perusteella yksisuuntainen ratkaisu tuntuu olevan myös pyöräilyaktivistien mieleen. Varsinainen katusuunnitelma tulee päätettäväksi ensi vuoden puolella.

Pyöräilijät ja autot samalle ajoväylälle?

Pyöräilyä aiotaan edistää myös Puutarhakadulla. Samalla halutaan lisätä kasvillisuutta viilentämään katutilaa kesäisin ja imemään pois sadevesiä.

Pyöräilyn kehittämiseen on erilaisia vaihtoehtoja. Puutarhakadusta voidaan tehdä niin sanottu pyöräkatu, jolla pyörät ja autot liikkuvat samalla ajoradalla mutta pyöräilyn ehdoilla. Myös ajonopeus olisi alhainen, 20–30 kilometriä tunnissa. Toinen vaihtoehto on tavanomainen kaksisuuntainen pyöräväylä erillään ajoradasta.

Kumpi ratkaisu teistä olisi parempi? Malttaisivatko autoilijat ajaa pyöräkadulla pyöräilijöiden ehdoilla, vai olisiko tuloksena autokatu, jossa pyöräilijät sysätään ajoradan reunaan? Vai pitäisikö tehdä jotain aivan muuta? Kuulen mielelläni näkemyksiä.

Puutarhakadullakin omaan kantaani vaikuttaa myös katupuiden kohtalo. Kadusta ei saada viihtyisää viherkatua, niin kuin suunnitelmissa tavoitellaan, pelkillä hennoilla puuntaimilla ja istutuslaatikoilla. Vanhat puut ovat keskeinen osa kaupunkikuvaa. Tosin kadulla joudutaan tekemään myös putkitöitä, joten osa puista joudutaan ehkä kaatamaan joka tapauksessa. Turhaan ei pidä kaataa yhtään puuta.

Hallitus sabotoi hyvinvointialueita – vaaleilla valitut edustajat saavat toimia kumileimasimina ja syntipukkeina (Aamulehti 2.12.2023)

Hyvinvointialueuudistuksella oli tarkoitus muun muassa parantaa ihmisten hoitoa, lyhentää jonoja ja kaventaa väestön terveyseroja. Orpon hallituksen politiikka toimii kaikkia näitä tavoitteita vastaan.

Hallitus kiristää hyvinvointialueiden rahoitusta niin, että kaikilta hyvinvointialueilta ovat rahat loppumassa. Pirkanmaan hyvinvointialueen vaje tältä vuodelta on 105 miljoonaa euroa. Tilanne on niin tiukka, että henkilökunta pelkää, että he eivät pian pysty hoitamaan ihmisiä niin kuin laki määrää.

Kun hyvinvointialueuudistus tehtiin, tarkoitus oli, että hyvinvointialueet rahoitetaan samalla summalla, jonka kunnat olivat aikaisemmin käyttäneet sosiaali- ja terveyspalveluihin ja pelastustoimeen. Lisäksi sovittiin, että jos rahat eivät riitä, hyvinvointialueilla on oikeus saada lisärahoitusta. Nykyhallitus on päättänyt antaa leikata sosiaali- ja terveyspalveluista 1,4 miljardia. Se on paljon, kun samaan aikaan hoidon tarve koko ajan kasvaa.

Silloinkin kun Orpon hallitus on auttavinaan hyvinvointialueita, teot huonontavat tilannetta. Hallitus muka vähensi hyvinvointialueiden henkilöstömenoja pienentämällä hoitajamitoitusta eli lain vaatimaa hoitajamäärää potilasta kohti. Oikeasti hallitus leikkasi saman summan hyvinvointialueiden rahoituksesta. Hallitus myös muka lisäsi hyvinvointialueiden tuloja säätämällä lain, jolla asiakasmaksuja voidaan korottaa. Samalla hallitus pienensi hyvinvointialueiden rahoitusta samalla summalla.

Sitä paitsi hoitajamäärän vähentäminen ja asiakasmaksujen korottaminen vain pahentavat hoitokriisiä.

Hyvinvointialueiden viranhaltijat pakotetaan selittelemään hallituksen leikkauksia. Kun valtiovarainministeriö määrää raamit, lähes jokainen ”uudistus” pyrkii vain kulujen leikkaamiseen, ei tilanteen parantamiseen. Pirhassa karu esimerkki tästä oli niin sanottu ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma. Siinä todetaan, että hoidettavia on tulevaisuudessa paljon nykyistä enemmän. Sitten kuitenkin esitetään, että hoitopaikkoja vähennetään.

Vastuulliset ministerit eli valtiovarainministeri Riikka Purra (ps), sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) ja sisäministeri Mari Rantanen (ps) eivät ilmeisesti kehtaa antaa kurjistamiskäskyjä omissa nimissään. He ovat panneet kansliapäällikkönsä kirjoittamaan aluevaltuutetuille paimenkirjeen, jossa varoitetaan vastustamasta leikkauksia, ja painotetaan, että lisää rahaa ei ole tulossa. Sen sijaan kansliapäälliköt tarjoavat apua leikkauskohteiden etsimisessä.

Valtiovarainministeriön ekonomisteista on tehty suomalaisten terveydenhoidon ylimpiä päättäjiä. Nyt vain likainen työ sysätään aluevaltuutetuille ja aluehallitukselle, jotka joutuvat toteuttamaan leikkauspäätökset. Vaaleilla valitut edustajat saavat toimia kumileimasimina ja syntipukkeina, eikä heillä ole todellista päätösvaltaa.

Hallitus perustelee leikkauslinjaansa sillä, että valtion pitää säästää, jotta valtion velkaa voidaan vähentää. Oikeasti velka vain kasvaa, koska verotus vähenee. Rikkaiden veroale on hallitukselle tärkeämpi kuin sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen korjaaminen.

Hämeenpuisto saa ehkä pyörätien, Pispalan suojelu taas esillä (Vasen Kaista, 29.9.2023)

Tiistain yhdyskuntalautakunnassa puhuttiin Hämeenpuistosta, Pispalasta, Kaukajärvestä ja Kurilankadusta. Niille kuuluu hyvää – paitsi ehkä Pispalalle.

Aloitetaan iloisista uutisista. Hämeenpuisto aiotaan kunnostaa. Historiallinen ilme aiotaan säilyttää, mutta pyöräilyn sujuvoittaminen vaatii uusia ratkaisuja, Hämeenpuisto on yksi pyöräilyn pääväyliä keskustassa, mutta nyt pyöräilijät polkevat jalankulkijoiden seassa yhdellä ainoalla puistokäytävällä. Lisäksi Hämeenpuistossa pidetään usein markkinoita, jolloin pyöräily ei ole mahdollista. Ratkaisuksi ehdotetaan pyöräväylää itäisen puolen puurivien väliin. Ajoväylän reunaan ei kuulemma pyöräväylää saa mahdutettua.

Meille vakuutettiin, että puiden väliin mahtuu 2,5–3 metriä leveä kaksisuuntainen pyörätie eikä sen rakentaminen vahingoita puita. Lisäksi samalla kohdalla kulkee kaukolämpöputki, joka pitäisi pyöräväylän sulana ainakin suuren osan talvea. Väylän pinta olisi kivituhkaa tai muuta vettä läpäisevää ja puistomaisemaan sopivaa ainetta.

Samalla Hämeenpuiston molemmin puolin kulkevia autoväyliä remontoitaisiin niin, että jalkakäytäviä levennetään ja bussipysäkkejä kohennetaan. Vaihtoehtoisessa suunnitelmassa pyöräily pysyisi puistokäytävällä.

Äkkiseltään pyöräväylä tuntuisi sopivan puiden väliin ja helpottaisi pyöräilyä Hämeenpuistossa, mutta kuulen mielelläni näkemyksiä.

Suojelu ja markkinat vastakkain Pispalassa

Vääntö Pispalan kakkosalueen suojeluasemakaavasta jatkuu taas. Kaksi vuotta sitten elokuussa yhdyskuntalautakunta päätti äänin 6–7, että alueelle sallitaan roisi lisärakentaminen myös niissä kohdissa, joissa kaavoitusarkkitehdit ja Museoviraston edustajat ovat arvioineet, että runsas lisärakentaminen pilaa kulttuurihistoriallisen maiseman. Sen jälkeen suojelukaava on ollut jumissa, koska viranhaltijat ja kaavoittamisen lainmukaisuutta valvovan ely-keskuksen mukaan niin raju lisärakentaminen olisi lain vastaista.

Kiista koskee kolmeakymmentäkolmea alueen reilusta 150 tontista. Nyt kaupunki on teettänyt konsulttiyhtiöllä selvityksen siitä, mitä ehdotettu lisärakentamisen määrä tarkoittaisi käytännössä. Tulos on se, että monissa kohtaa etenkin Rimminkadun ympäristössä ja niin sanotun Punaisen tukkitien korttelissa katunäkymät muuttuisivat täysin. Uutta rakennusoikeutta tulisi niin paljon, että lisärakentaminen peittäisi täysin historialliset suojeltavat rakennukset.

Museoviranomaiset eivät ole vielä ottaneet kantaa ehdotukseen. Toivon, että tolkku voittaa ja ainutlaatuista Pispalaa ei pilata lyhytnäköisillä päätöksillä, jotka jättäisivät Pispalan markkinoiden armoille. Vaikka tonttien nykyiset omistajat haluaisivatkin vaalia historiallista ympäristöä, tilanne muuttuu, jos tontti joskus päätyy rakennusliikkeen haltuun. Se rakentaa tontin niin täyteen kuin asemakaava sallii.

Järki voitti Kurilankadulla

Legendaksi nousseen Pyynikin Kurilankadun katusuunnitelma hyväksyttiin. Kokoomuksen vaatimia kahtakymmentäkolmea parkkipaikkaa ei saada mahdutettua historialliselle kadulle, vaan katu remontoidaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Lähialueille tulee kaksitoista uutta parkkipaikkaa. Toivottavasti veronmaksajille kalliiksi tullut show nyt loppuu.

Kauksu ja Annala saavat kehitysohjelman

Kaukajärven ja Annalan kehitysohjelma on alkanut hyvin ja jatkuu vuoteen 2025. Kaupunkiosaohjelmassa selvitetään asukkaiden mielipiteitä asuinalueestaan ja sen kehittämisestä.

Annala ja Kaukajärvi – eli Kauksu – ovat nuoruuteni kotiseutu ja monella tapaa hienoa seutua. Luonto on lähellä, ja varsinkin Kaukajärven rannat ja Haiharan kartanon ympäristö ovat aivan ainutlaatuisia. Toisaalta joissakin kohdissa rakennuskanta ja kaupunkikuva kaipaisivat piristystä. Tähän tarvitaan toimenpiteitä kaupungin puolelta.

Kauksulaisten kannattaa nyt osallistua ja kertoa kantansa. Tähän mennessä osallistuminen onkin ollut vilkasta.

Yllätyskäänne: Tartonpuisto säilyy sittenkin (Vasen Kaista, 31.8.2023)

Tiistain yhdyskuntalautakunnassa koettiin pienoinen yllätys: Tartonpuisto näyttää sittenkin säilyvän. Myyttiset mittasuhteet saanut Kurilankadun kiista puolestaan taitaa tehdä U-käännöksen. Erkkilän sillan remontti ei anna juuri mitään.

Aloitetaan iloisista uutisista eli Tartonpuistosta. Hakametsän vanhan jäähallin ympärille kaavailtu Hakametsä Sport Campus -suunnitelma suututti lähialueen asukkaat, koska siinä suositun Tartonpuiston paikalle oli piirretty kerrostalokortteli. Tartonpuiston säilyttämistä vaativassa adressissa on jo noin 1 500 nimeä. Kansanliikkeen vastustus näyttää tehonneen.

Nyt kaavoitusviranhaltijat ovat hahmotelleet alueen uudelleen, ja nyt puisto voidaan kuin voidaankin säilyttää. Myös Uudenkylänpuiston kohdalle näyttäisi mahtuvan vihreää.

Uusi hahmotelma on oikeastaan vasta laskelma siitä, miten alueelle suunniteltu rakennusmassa voitaisiin ryhmitellä niin, että Tartonpuisto säilyy. Tilaa on saatu myös poistamalla kolhot parkkitalot. Pysäköinti on määrä sijoittaa halleihin pihojen alle. Laskelman pohjalta lähdetään sitten laatimaan varsinaista asemakaavaehdotusta, joka tulee näytteille ja kommentoivaksi myöhemmin syksyllä.

Uudessa ratkaisussa korttelialueen asuintalot olisivat aikaisempaa suunnitelmaa korkeampia. Korkeimmat talot olisivat Hervannan valtaväylän varrelle suunnitellun ”hybridirakennuksen” ja Tartonpuiston puoleisilla sivuilla, joilla on eniten etäisyyttä ympäristön asuinrakennuksiin.

Tartonpuiston säilyminen on hieno uutinen. Se myös osoittaa, että lopullisinakin pidetyt ratkaisut voivat muuttua, kun asukkaat nousevat kertomaan mielipiteensä.

Silti hitusen vielä mietityttää, miten korkea talomuuri puiston viereen nousee. Katsotaan, millainen ehdotus kaavoittajilta tulee.

Kurilankadun parkkipaikkasaaga

Esillä oli myös jo surkuhupaisat mittasuhteet saanut Kurilankadun katusuunnitelma. Kurilankatu on noin sadan metrin pituinen ja 12 metriä leveä museokatu Pyynikillä. Sen katusuunnitelma hyväksyttiin kokoomuksen vastuksesta huolimatta yhdyskuntalautakunnassa jo viime keväänä, mutta se palautettiin kaupunginhallituksesta uuteen valmisteluun.

Palautuksen syynä oli se, että kadun kunnostuksen yhteydessä muutama parkkipaikka katoaisi. Kaupunginhallitus patisti kaavoittajat tekemään uuden suunnitelman, jolla kadulle mahdutetaan vähintään 23 parkkipaikkaa.

Nyt näyttää siltä, että kadulle ei kerta kaikkiaan saada mahtumaan ihmisen kokoisia jalkakäytäviä ja parkkipaikkoja. Luulen, että saaga päättyy niin, että Kurilankatu remontoidaan keväällä hyväksytyn suunnitelman mukaan ja lähikaduille mahdutetaan muutama parkkipaikka kokoomuksen iloksi.

Olisi kiinnostava tietää, miten paljon katusuunnitelman vatvomiseen on kulunut viranhaltijoiden työaikaa ja miten paljon ulkopuoliset insinööritoimistot ovat laskuttaneet mahdollisten parkkipaikkojen suunnitelmaan sovittamisesta.

Erkkilän silta jyrkkenee

Erkkilänkadulla radan yli kulkeva silta pitää uusia, koska nykyinen 1980-luvulla tehty silta ei vastaa Väyläviraston ja VR:n määräyksiä. Siltaremontti liittyy rautatieaseman henkilöratapihan uudistukseen, jolla sujuvoitetaan Tampereen läpi kulkevaa junaliikennettä.

Uuden sillan ulkonäköä ei ole vielä päätetty. Nykyinenkään silta ei ole kummoista silmänruokaa, ja se on niin kapea, että pyöräily ja bussiliikenne on hankalaa. Pyöräily ei juuri helpotu uudellakaan sillalla, sillä se pitää määräysten vuoksi tehdä metri nykyistä korkeammaksi, eli nousu tulee jyrkemmäksi. Pyöräilylle tulee sentään omat kaistat ajoväylän molemmille puolille.

Surkeaa on se, että remontin yhteydessä Johanneksen koulun pihassa kasvavat hienot vanhat puut joudutaan kaatamaan. Pihalle toki istutetaan uudet taimet, kuulemma metsävaahterat, mutta niiden kasvaminen kunnon varjoa antaviksi puiksi kestää monta oppilassukupolvea.

Jos henkilöratapihan remonttiin saadaan rahat valtion ensi budjettiin, siltaremontti alkaa todennäköisesti ensi vuonna ja kestää vuoden.

Mahtuvatko Satamakadulle puut ja pyörätiet? (Vasen Kaista, 18.8.2023)

Ensimmäinen yhdyskuntalautakunnan kokous kesätauon jälkeen keskittyi pyöräilyyn. Lisäksi puhuttiin Hiedanrannasta. Sillä suunnalla näyttää hyvältä! Sen sijaan Satamakadun pyöräväylät herättävät kysymyksiä.

Aloitetaan kuitenkin iloisista uutisista eli Hiedanrannasta. Kokouksessa hyväksyttiin eteenpäin vietäväksi Hiedanrannan viiden ensimmäisen asuinkorttelin asemakaava. Vanhan tehdasalueen naapuriin on luvassa enimmäkseen 5–7-kerroksisia tiilisiä, rapattuja tai puujulkisivuisia rakennuksia. Jos suunnitelmat toteutuvat havainnekuvien mukaan, alueesta näyttäisi tulevan varsin onnistunutta tyylikkään rouheata kaupunkia. Pihoilla ja kadunvarsilla on myös puita ja muuta vihreää ilahduttavan paljon.

Julkisivumateriaalit ja kasvillisuus ovat asemakaavassa määräyksinä, joten rakennuttaja ei voi laistaa niistä ainakaan ilman erillistä lupaa. Kaavassa määrätään myös, että viereisten talojen julkisivut pitää tehdä eri materiaalista. Näin saadaan hyvää vaihtelua katukuvaan. Luvassa on myös pulpetti- ja harjakattoja, mikä on virkistävä poikkeus viime vuosikymmenien lättäkattoperinteeseen.

Parkkipaikat on keskitetty pysäköintitaloon, joka on kieltämättä aika massiivinen. Onneksi se on määrätty maisemoitavaksi puilla ja köynnöksillä. Ratkaisu on sikälikin hyvä, että kun pihojen alle kaiveta parkkiluolia, pihoilla mahtuu kasvamaan oikeita puita.

Ilahduttavaa on sekin, että tontinluovutussopimuksissa on määrätty, että alueelle pitää tulla myös perheille sopivia asuntoja. Yksiöiden ja miniatyyrikaksioiden kysyntä taitaa olla Tampereella muutenkin aika hyvin tyydytetty. Näihin viiteen kortteliin on tulossa 1 200 asukasta. Koko Hiedanranta on suunniteltu 25 000 asukkaan kaupunginosaksi.

Pyörille tilaa autoilta – ei puilta

Sitten pyöräilyä. Kokouksessa hyväksyttiin suunnitelma Satamakadun kunnostamiseksi Mariankadun ja Hämeenpuiston väliseltä osuudelta. Taustalla on liikenneturvallisuus. Kadulla on tapahtunut suhteellisen paljon onnettomuuksia, joiden yksi syy on se, että liikennejärjestelyt kadulla ovat paikoin sekavat.

Yleissuunnitelma on pääosin hyvä. Kokouksessa suunnitelmaan lisättiin ponsi, jonka mukaan kadun molemmille puolille tehtäisiin kaksisuuntaiset pyörätiet. Se on hyvä idea. Yksisuuntaisen pyörätien ajatus tuntuu olevan hankala mieltää. Esimerkiksi Hämeenkadulla pyörätiet ovat yksisuuntaisia, mutta niillä poljetaan silti enimmäkseen molempiin suuntiin.

Satamakatu on puistokatu, ja sen pitää säilyä sellaisena. Sen kunnostaminen ei saa tarkoittaa sitä, että kadunvarsipuita kaadetaan pyöräväylän tieltä. Lisätila on löydettävä ajoradan puolelta. Ainakin Pyynikin koulun kohdalla Hämeenpuiston päässä jalkakäytävä on niin kapea, että siihen ei saa mahdutettua pyörätietä.

Poljetaanko Ranta-Tampellassa liian kovaa?

Myös Ranta-Tampellan pyöräily puhutti pitkään. Ranta-Tampellan rantareitti on osoittautunut hyvin suosituksi ajanviettopaikaksi. Siellähän on muun muassa kahvila ja uimalaituri. Viranhaltijoiden mukaan siellä poljetaan jo vähän liiankin vauhdikkaasti. Ratkaisuksi esitettiin kovimmalla kiireellä polkevien ohjaamista rannan sijaan Ranta-Tampellan katua asuinkorttelin läpi. Rannassakin saisi edelleen pyöräillä, mutta vauhtia rajoitettaisiin.

Epäselväksi jäi, miten pyöräilijöiden vauhtia hidastettaisiin. Osa lautakunnan jäsenistä torjui ajatukset esimerkiksi hidastetöyssyistä. Kuulen mielelläni ajatuksia siitä, mitä rantareitillä pitäisi tehdä.

Heinäpuisto pelastui, Hiedanranta lupaa hyvää ja Kaleva saa kaupunkikedon (Vasen Kaista, 27.6.2023)

Välillä hyviä uutisia! Yhdyskuntalautakunnan viimeisessä kokouksessa ennen kesätaukoa tehtiin erinomaisia päätöksiä. Heinäpuiston pelastuminen vahvistettiin virallisesti, Hiedanrannan ja Lielahdenkin ilme kohentuu ja Kalevan kaupunkiketokin liikahti hyvään suuntaan.

Suunnitelmat Heinäpuiston tuhoamisesta ja muuttamisesta tonttimaaksi on siis nyt virallisesti haudattu. Lautakunta päätti, että Heinäpuiston ja Pyynikintorin puoli irrotetaan asemakaavasta ja asemakaavaa viedään eteenpäin vain Tampereen taidemuseon puolella.

Päätös on yksimielinen, mikä vähän yllätti, sillä etenkin oikeiston suunnalta Heinäpuiston täydennysrakentamista on aikaisemmin pidetty lähes välttämättömyytenä. Ilmeisesti kansanliikkeen vastustus oli liian kova. Hyvä niin!

Päätös tarkoittaa myös sitä, että Pyynikintorin alle ei rakenneta parkkiluolaa. Kahdellesadalle maanalaiselle parkkiruudulle ei löytynyt maksajaa. Luola olisi maksanut 13,2 miljoonaa, eli yhden ruudun hinnaksi olisi tullut 66 000 euroa.

Toisaalta parkkipaikkojen puute esti täydennysrakentamisen Puutarhakadun ja Kortelahdenkadun kulmaan, mihin kaavailtiin ihan mallikasta tiilirakennusta. Taloa ei voida rakentaa, koska tontille ei mahdu kaupungin pysäköintinormin mukaista määrää parkkipaikkoja.

Veikkaisin kyllä, että näin keskustassa ja ratikkalinjan varrella asunnot olisivat kelvanneet ilman parkkipaikkojakin. Ainakin olisi voitu kokeilla pakollisen parkkipaikkamäärän vähentämistä, mutta kaupungin linja on jyrkkä. Valitettavasti.

Rouhea ja villi Hiedanranta

Hyvään suuntaan mennään myös Hiedanrannassa ja Lielahdessa. Hyväksyimme alueen kaupunkikuvallisen vision, jonka pohjalta aluetta lähdetään kehittämään.

Visiossa Hiedanrannan keskustassa on ”rouheaa ja paikoin villiä arkkitehtuuria” ja kantakaupunkimaisia kivitaloja, joiden materiaalien käyttö on ”oivaltavaa ja rohkeaa ja ammentaa alueen teollisesta historiasta” sekä paljon istutuksia ja viherrakentamista. Pääasiallinen julkisivumateriaali on tiili, mikä sopiikin vanhan tehtaan ympäristöön. Hienoa on sekin, että talojen kattomuotojen pitää vaihdella. Luvassa on siis kerrankin muutakin kuin suorakulmaisia laatikoita.

Hitusen arveluttavat yhteen kortteliin kaavaillut 16–24-kerroksiset tornitalot. Toki niiltä edellytetään ”kaupunkikuvallisesti ja -rakenteellisesti poikkeuksellisen laadukasta arkkitehtuuria”, ja inspiraationa pitäisi toimia vanhaan tehtaan savupiippu. Toteutus on kuitenkin aina oma lukunsa. Materiaaleina ovat tiili, metalli ja lasi. No, kaipa niistä voi tehdä hyvänkin näköisiä rakennuksia.

Myös Lielahden on tulevaisuudessa määrä olla “kaupunki täynnä puutarhoja, vihreää ja monipuolista arkkitehtuuria” ja ”kasvillisuutta seinillä ja rakenteissa”. Kasvillisuudella on määrä maisemoida muun muassa parkkitaloja, mikä on hyvä.

Epäilyttäviäkin kohtia visioon mahtuu. Vähän pelottavalta kuulostaa Lielahden kohdalla maininta ”arkkitehtuurissa ja materiaaleissa näkyy alueen historia kaupan keskittymänä”, joka kuulemma voidaan ”pitää mukana alueidentiteetin rakentamisessa”. Alueen nykyiset 1980-luvun ”postmodernit” laatikkomarketit ovat omaan silmääni lähinnä luotaantyöntäviä. Toivottavasti mallia uudisrakentamiseen otetaan mieluummin vaikka tiilipintaisesta Lielahti-talosta.

Kaupunkiketo Kalevan kirkon naapuriin

Lopuksi vielä iloinen uutinen. Aiemmin keväällä uuteen valmisteluun palautettu valtuustoaloite kaupunkikedon saamisesta Kalevaan on nyt käsitelty uudestaan. Tulos on hyvä.

Vuonna 2024 Kalevan kirkon itäpuolella olevien kallioiden ympäristössä pitäisi olla noin 1 800 neliömetrin kokoinen niitty. Tarkemmat suunnitelmat tulevat vielä nähtäville ja kommentoitaviksi.

Lisää puistoa Hatanpäälle ja parkkipaikkoja pyörille (Vasen Kaista, 2.6.2023)

Tiistain yhdyskuntalautakunnassa tehtiin hyviä päätöksiä! Hatanpään arboretum laajenee uudella hienolla puistolla. Lisäksi pohdittiin pysäköintiä: tällä kertaa polkupyörien ja sähköpotkulautojen parkkeerausta.

Mennään heti hyviin uutisiin. Hatanpään arboretumin ja kartanopuiston eteläpuolelle tulee K. J. Gauffinin puisto. Nykyiset viljelypalstat säilytetään, mutta niiden naapurissa oleville hiekka-aukioille ja runnelluille raiskioille tulee puurivejä, kukkaniittyjä ja nurmialueita, joilla voi pelata, leikkiä ja loikoilla. Nurmialueiden maastoa monipuolistetaan tekemällä siihen toimintakumpareita (mahtava termi!).

Alueen lähes kaikki 617 puuta säilytetään, ja lisäksi istutetaan 145 uutta puuta.

Tämä on upea suunnitelma! Hatanpään arboretumin ympäristö on jo nyt Tampereen hienoimpia kohtia, ja nyt se ehostuu entisestään. Kaikkiaan uutta puistoa tulee 53 000 neliömetriä. Työt alkavat jo tänä vuonna alueen eteläpäästä ja koko alueen pitäisi olla valmis vuonna 2025.

Lisää parkkipaikkoja pyörille

Sitten pysäköinnistä. Kaupungin teettämän tutkimuksen mukaan kantakaupungin alueella tarvittaisiin yleisille alueille 7 734 uutta pyöräpysäköintipaikkaa. Alustavan suunnitelman mukaan ne aiotaan rakentaa vaiheittain vuoteen 2029 mennessä. Keskustaan niitä on tulossa 1 850 kappaletta vuoteen 2025 mennessä. Tämä on ilman muuta kannatettava hanke! Toivottavasti se toteutuu.

Yllättävä tieto oli se, että Tampereen koulujen yhteyteen tarvittaisiin pysäköintipaikat 10 189 pyörälle. Nykyisin niitä on vain pieni osa tuosta. Toivottavasti tähän tartutaan.

Kenen pitää maksaa yksityisen bisneksen parkkipaikat?

Vähän ristiriitaisempi hanke sen sijaan on sähköpotkulautojen parkkipaikkojen rakentaminen. On tietysti hyvä, että vuokrattavia potkulautoja ei jätetä lojumaan minne sattuu, mutta on hyvin kummallista, että vastuu ja kustannukset lautojen pysäköinnistä kaatuvat kaupungin niskaan.

Sähköpotkulautoja vuokraavat yritykset ovat ylikansallisia yhtiöitä, joiden liiketoiminta perustuu verorahoilla rakennettuun ja ylläpidettyyn katuverkkoon. Nyt kun lautojen pysäköinti aiheuttaa ongelmia, olisi kohtuullista, että yhtiöt osallistuisivat niiden ratkaisuun. Nyt näin ei käy.

Keskustaan suunnitellut sähköpotkulautojen parkkialueet maksaisivat 150 000 euroa. Siihen luulisi yhtiöllä olevan varaa.

Ongelma on lainsäädännössä. Nykyään kaupungeilla ei ole mahdollisuutta vaatia sähköpotkulautayhtöiltä oikeastaan yhtään mitään. Nöyriä pyyntöjä voidaan esittää, mutta niitä ei tarvitse noudattaa.

Mallia voisi ottaa Oslosta. Siellä kaupunki kilpailuttaa sähköpotkulautayhtiöt, ja päästäkseen mukaan kilpailukseen pitää sitoutua tiettyihin sääntöihin.

Pyöräily sujuvoituu Satamakadulla. Mariankadun ja Hämeenpuiston välistä osaa Satamakadusta suunnitellaan kunnostettavaksi. Molemmille puolille katua on tulossa kunnolliset punaisella asvaltilla merkityt pyöräväylät, mikä on tietysti hienoa. Sekin on hienoa, että aikoinaan bulevardiksi suunnitellun kadun puut säilyvät. Muutama joudutaan kaatamaan, mutta tilalle istutetaan uudet. Autoilijoille tiedoksi, että kaikki parkkipaikat säilyvät.

Talouskuria suuremmat parkkiruudut (Vasen Kaista, 18.5.2023)

Tiistain yhdyskuntalautakunnassa ei vaihteeksi ollut esillä isoja rakennushankkeita. Niinpä kokouksen teemaksi muodostuivat perinteiseen tapaan parkkipaikat, muun muassa myyttisen maineen saaneella Kurilankadulla. Kalevan kaupunkiniitystä päästiin äänestämään. Äänestys päättyi hyvin.

Aloitetaan kuitenkin ensi vuoden näkymistä. Meille esiteltiin raportti Vuoden 2024 toiminnan ja talouden suunnittelun lähtökohdat, joka on esitelty myös kaupunginhallitukselle.

Raportin ehkä kiinnostavin kohta oli otsikon Missä pitää onnistua 2024 alla. Siinä todetaan: ”asemakaavoitettujen puistojen ja virkistysalueiden kokonaislaajuuden säilyminen sekä laadun kehittäminen varmistetaan, viheralueiden määrän lisäämistä edistetään” ja ”katu-, kortteli- ja puistopuiden määrä varmistetaan”.

Hienoja tavoitteita. Herää vain kysymys, miten näihin tavoitteisiin sopii esimerkiksi Heinäpuiston tai Tartonpuiston muuttaminen rakennusliikkeiden tonttimaaksi. Onneksi vielä on mahdollista yrittää vaikuttaa päättäjiin.

Elämää suurempi Kurilankatu

Puiden kanssa päästiin vääntämään heti seuraavassa kohdassa eli Kurilankadun asemakaavassa. Kurilankatu on lyhyt mukulakivipäällysteinen museokatu Koulukadun ja Papinkadun välissä Pyynikillä. Sen toisella puolella musiikkiopisto ja tuleva Eteläpuiston päiväkoti, ja toiselle puolelle vanhan kulkutautisairaalan viereen on tulossa asuinkortteli parkkiluolineen.

Kadun asemakaava hyväksyttiin yhdyskuntalautakunnassa aiemmin tänä vuonna, vaikka kokoomus vastusti sitä. Kaupunginhallituksessa kokoomus sitten vaati sen uuteen käsittelyyn. Asemakaavaehdotuksen mukaan kadulle tehtäisiin esteettömät jalkakäytävät ja toisen reunaan tulisi puurivistö. Tämä ei sopinut kokoomukselle, koska kadulta olisi poistunut osa parkkipaikoista.

Nyt viranhaltijat ovat yrittäneet etsiä tilaa kaupunginhallituksen vaatimille lisäparkkipaikoille. Niitä saataisiin viisi kappaletta lisää, jos puurivistä luovuttaisiin ja jalkakäytäviä kavennettaisiin. Ehdotus ei saanut kannatusta kokouksessa.

Viranhaltijoita ei käy kateeksi. 11,9 metrin levyiselle kadulle pitää yrittää mahduttaa parkkipaikat, puut ja jalkakäytävät.

Saa nähdä, millainen kadusta lopulta tulee. Joka tapauksessa se saanut jo nyt myyttiset mittasuhteet. Olisi kiintoisaa tietää, miten paljon viranhaltijoiden työaikaa on jo tuhrautunut kokoomuksen hellimien parkkipaikkojen säätämiseen yhdellä sadan metrin pituisella kadulla. Ilmeisesti tässä tapauksessa raha ei ole ongelma.

Kaupunkiketo Kalevaan

Helmikuussa kaupunginvaltuustossa jätettiin valtuustoaloite, jossa esitetään kaupunkikedon tai -niityn perustamista Kalevaan. Tarkoituksena oli luonnon moninaisuuden lisääminen. Aloitteen allekirjoitti 35 valtuutettua kaikista puolueista.

Tiistain kokouksessa kuultiin viranhaltijoiden vastaus aloitteeseen. Sen mukaan mitään niittyä ei tulisi, vaan korkeintaan muutama niittymäinen pläntti jonnekin.

Vastauksen nuiva asenne oli sikäli yllättävä, että aloitteen takana oli kaupunginvaltuuston enemmistö.

Vastaus päätettiin palauttaa valmisteluun sillä evästyksellä, että Kalevasta etsitään sopiva paikka kaupunkiniitylle. Tästä piti kuitenkin äänestää. Tulos oli 7-5. Perussuomalaiset ja suurin osa kokoomuslaisista vastusti kaupunkiniityn perustamista.

Itse näkisin kaupunkiniityn kernaasti vaikka Sampolan edessä. Kukkiva niitty on parempaa silmänruokaa kuin lyhyeksi parturoitu nurmikko.

Kiinan muuri ei saa melusuojaa

Esityslistalla oli myös aloite Kalevankankaan hautausmaan parkkipaikkojen säilyttämiseksi. Aloite liittyy Kalevantien uudistushankkeeseen, jota myös seurakunnat kannattaa. Siinä osa parkkipaikoista poistuisi, kun kadun varteen tehtäisiin pyöräväylä. Seurakuntien mukaan parkkipaikkoja on nykyisellään liikaakin paitsi muutamana päivänä vuodessa, kuten jouluna ja pyhäinpäivänä. Noina päivinä taas mikään määrä parkkiruutuja ei riittäisi.

Parkkipaikoista ei tarvitse kantaa huolta, sillä uudistushanke on säästösyistä lykätty hamaan tulevaisuuteen. Se tosin tarkoittaa myös sitä, että Karjalanpuistoon eli niin sanotun Kiinan muurin talon kohdalle kaavailtu melueste jää toteutumatta.

Heinäpuisto voidaan vielä pelastaa (Vasen Kaista, 5.5.2023)

Keskiviikon yhdyskuntalautakunnan kokous tuotti sekä toivoa että pettymyksen. Heinäpuiston pelastaminen on vielä mahdollista, mutta Amurin täydennysrakentaminen arveluttaa. Laadusta tingitään jo ennen kuin alueen kehittämisessä on päästy edes alkuun.

Aloitetaan ilon aiheista: Heinäpuisto Pyynikintorin kupeessa voidaan vielä pelastaa. Toiminnan aika on nyt. Asemakaava, jossa puiston paikalle tulisi viisikerroksinen asuintalo, piti käsitellä keskiviikon kokouksessa, mutta se jätettiin pöydälle, koska pormestarikoalition puolueet – eli kokoomus, sdp ja vihreät – haluavat vielä neuvotella asiasta. Lopullinen päätös tehdään todennäköisesti seuraavassa tai sitä seuraavassa kokouksessa. Nyt on siis hyvä hetki valistaa yhdyskuntalautakunnan jäseniä!

Itse olen Heinäpuiston säilyttämisen kannalla. Puistoja ja muita viheralueita ei ole Tampereella liikaa. Päinvastoin Heinäpuistoa voisi laajentaa sen vieressä olevalle Heinätorille, joka nyt on ankea parkkipaikka.

Heinäpuistoon suunnitellaan kerrostaloa, jotta sen rakennusoikeuden myynnillä voitaisiin kustantaa osa Tampereen Taidemuseon laajennuksesta. Tällainen kytkös on typerä. Jos laajennusta halutaan rahoittaa rakennusoikeutta myymällä, kaupunki voi etsiä myytävän tontin muualta kuin puistosta.

Heinäpuiston korvikkeeksi ehdotetaan uutta viheraluetta Pyynikintorin eteläpäähän eli F. E. Sillanpään kadun laitaan. Torille saa mielellään tuoda vihreää, mutta oikeaa puistoa se ei korvaa. Torin alle nimittäin suunnitellaan noin 200-paikkaista pysäköintiluolaa. Torista tulisi siis parkkihallin kansi, eli siinä ei juuri olisi maanvaraista alaa, jossa olisi tilaa puiden juurille.

Heinäpuistoa puolustamaan on noussut iso kansanliike. Adressissa, jossa vaaditaan puiston säilyttämistä, on pitkälle oli 2 000 allekirjoitusta. Se on kaavoitusasioissa huomattavan suuri määrä.

Asemakaavaehdotuksessa on toki paljon hyvääkin. Taidemuseon uudisrakennus on tyylikäs, samoin Puutarhakadun ja Kortelahdenkadun kulmaan suunniteltu uusi kerrostalo. Myös Heinäpuiston paikalle kaavailtu rakennus itsessään on varsin hyvännäköinen, mutta se paikka on jossakin muualla.

Amurissa tingitään laadusta

Muutaman korttelin päähän Pyynikintorista, Kortelahdenkadun ja Satakunnankadun kulmaan, on tulossa kahden kolmikerroksisen asuintalon tilalle viisi- ja yhdeksänkerroksiset uudisrakennukset. Niiden kohdalla on tapahtunut outo käänne.

Kun korttelin asemakaavaa käsiteltiin yhdyskuntalautakunnassa viime elokuussa, luvassa näytti olevan suhteellisen laadukasta kaupunkia. Kaavassa oli määräys, että rakennuksen julkisivujen tulee olla pääosin paikalla muurattuja. Se ilahdutti, koska kortteli todennäköisesti toimii myös mallina muille Amurin täydennysrakennushankkeille.

Nyt laatuvaatimuksia on ruuvattu alaspäin. Julkisivumateriaaleista ei sanota enää mitään, vaan asemakaavassa todetaan ympäripyöreästi, että ”julkisivujen arkkitehtoniseen käsittelyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota”. Se voi tarkoittaa aivan mitä tahansa.

Esitin, että määräys julkisivumateriaaleista palautetaan asemakaavan. Sain tukea vihreiltä ja perussuomalaisilta, mutta hävisimme äänestyksen 7–5. Yksi äänesti tyhjää.

Asemakaava menee kuulemma vielä kaupunkikuvatoimikunnan käsittelyyn. Toivottavasti sillä on kanttia puolustaa hyvää kaupunkikuvaa.

Yksi syy lisää olla rakentamatta leirintäaluetta Niihamaan

Meille esiteltiin myös alustavia suunnitelmia Tampereen yliopistollisen sairaalan ja Tenniskeskuksen väliselle alueelle kaavaillusta uudesta ns. Medipark IV -asuinalueesta. Suunnitelmissa on asuntoja yli 2 000 ihmiselle, työpaikkoja ja liikuntapaikkoja ratikkareitin varrella. Puheissa oli puurakentamista urbaanissa mutta luonnonläheisessä ympäristössä. Saa nähdä, millaiseksi visio kehittyy.

Medi-Park IV:ään ja Ruotulan nykyisen golfkentän paikalle ollaan rakentamassa yhteensä 9 000 asukkaan kaupunginosaa. Se lisää viereisen Kauppi-Niihaman metsän virkistyskäyttöä roimasti. Kestääkö metsä silloin sen, että sinne tuodaan vielä leirintäalueen mökkikyliä ja telttailupaikkoja? Mielestäni ei.

Syökö Hakametsä Sport Campus Tartonpuiston? (Vasen Kaista, 6.4.2023)

Lähdin tiistain yhdyskuntalautakunnasta vähän mietteliäänä. Toisaalta keskustassa Kyttälänkadulla kaupunki näyttää kehittyvän hyvään suuntaan. Toisaalta en ole ihan varma, eteneekö Hakametsän jäähallin ympäristön kehittäminen parhaalla mahdollisella tavalla.

Aloitetaan Hakametsästä. Kokouksessa kuultiin katsaus alueen suunnittelun etenemisestä. Historiallisen ja suojellun Hakametsän jäähallin ympäristöstä halutaan tehdä ”uudenlainen urheilun ja tutkimuksen keskus”, jolle on annettu komea nimikin: Hakametsä Sport Campus. Käytännössä tämä tarkoittaa alueelle suunniteltu niin sanottua hybridirakennusta, johon on määrä tulla urheilutiloja, oppilaitos, asuntola oppilaitoksen opiskelijoille, tutkimustoimintaa ja erilaisia urheiluun liittyviä palveluja. Aluetta ilman muuta pitää kehittää. Nykyisin jäähallin ympäristö on masentavaa asfalttikenttää. Myös urheilutiloille on tarvetta, ja liikunnan edistäminen on tietysti kannatettavaa.

Hybridirakennuksen toiminnan on tarkoitus olla yksityistä liiketoimintaa. Rakennuttajalle se on kuitenkin aina riski. Voihan käydä niin, että tiloja ei saadakaan myytyä tai vuokrattua. Siksi rakennuttajalle on tarjottava täkynä vähäriskisempää bisnestä eli asuntorakentamista. Tampereella ratikkareitin läheisyydessä asunnot käyvät kaupaksi, vaikka suhdanteet vähän heittelisivätkin. Alueelle on kaavailtu asuntoja 1 000 ihmiselle. Yhdeksi asuntorakentamisen paikaksi on valittu nykyinen Tartonpuisto. Se on suututtanut lähiseutujen asukkaat. Se osa suunnitelmasta on saanut todella paljon palautetta. Asuntorakentamista sisänsä tuskin kukaan vastustaa, mutta viheralueiden häviäminen hirvittää.

Palautteen pohjalta suunnitelmaa on kehitetty hyvään suuntaan. Pientaloalueen naapurustossa olevia kerrostaloja on madallettu ja viheralueiden määrää on lisätty. Koko rakennusmassa on kuitenkin sama, ja siksi lähempänä jäähallia olevia asuintaloja on korotettu 10-kerroksiseksi. Herää kysymys, jääkö historiallinen jäähalli ison uuden rakennusmassan varjoon.

Suunnitelman nykyversiossa – joka ei ole millään muotoa lopullinen – uutta viheraluetta on enemmän kuin nykyisessä Tartonpuistossa, mutta se ei muodosta yhtenäistä toiminnallista puistoaluetta, pikemmin viherkaistaleita.

Ongelma olisi ratkaistavissa vähentämällä asuntorakentamista sen verran, että puisto säilyy, tai ottamalla osa hybridirakennuksen alasta asuntorakentamiseen. Kaikkia vaihtoehtoja pitäisi harkita. Puistomaisema varmasti olisi myös uusien asukkaiden mieleen.

Entä olisiko Tartonpuisto korvattavissa tekemällä uusista viheralueista kunnon puistoja? Kuulen mielelläni näkemyksiä. Miinuksena suunnitelmassa on edelleen myös se, että hybridikompleksi näyttää lähinnä massiiviseksi paisuneelta automarketilta ja jäähallin eteen on tulossa iso pläntti ankeaa kivikenttää. Jälkimmäinen ongelma olisi ratkaistavissa lisäämällä puita ja muuta kasvillisuutta reilusti.

Suunnitelma on siis vielä keskeneräinen, joten palautetta voi antaa.

Kyttälänkadun varsi kaunistuu

Lopuksi iloisia uutisia. Lautakunta hyväksyi asemakaavat Kyttälänkadulle Aleksanterinkadun ja Tuomiokirkonkadun välille. Siellä mennään reippaasti parempaan suuntaan. Nykyiset kolhot 1980-luvun elementtitalot katoavat, ja tilalle tulee nykyarkkitehtuuriksi harvinaisen hyvännäköisiä uudisrakennuksia. Asemakaava määrää, että julkisivut pitää rapata tai muurata tiilestä, ja Rongankadun puoleiselle sivulle on luvassa julkisivutaidettakin.

Potkulaudat, poliisi ja palokunta (Vasen Kaista, 25.3.2023)

Terveiset taas yhdyskuntalautakunnasta. Tiistain kokouksessa käytiin pitkä keskustelu sähköpotkulaudoista. Myös poliisin ja paloaseman muutto Viinikankadun varteen etenee, ja se on mahtava tilaisuus kaunistaa kaupunkia.

Liikenneministeriö on pyytänyt Tampereen kaupungilta näkemyksiä siitä, miten sähköpotkulautojen ja muiden mikroajoneuvojen käyttöä pitäisi säädellä. Lautakunta antoi asiasta evästystä viranhaltijoille.

Sähköpotkulaudat ovat hieno keksintö, joka helpottaa monien liikkumista. Toisaalta ne myös ärsyttävät monia. Harvasta asiasta saa kaupunkilaisilta yhä paljon kriittistä palautetta kuin sähköpotkulaudoilla ajamisesta väärässä paikassa. Manner-Euroopan isoissa kaupungeissa tilanne on kärjistynyt niin, että esimerkiksi Pariisissa kaavaillaan kansanäänestystä sähköpotkulautojen kieltämisestä. Toivottavasti siihen ei meillä tarvitse mennä.

Suurin kiukun aihe tuntuu olevan se, että jotkut ajavat potkulaudoillaan kävelijöiden joukossa jalkakäytävillä. Potkulautaa koskevat samat säännöt kun pyöräilijää, ja sillä ajatetaan pyöräväylällä. Tutkimusten mukaan noin kolmasosa ihmisistä ei tiedä tätä. Ehkä valistusta pitäisi tehostaa liikennemerkeillä.

Toinen ongelma on se, että sähköpotkulautoja jätetään minne sattuu, myös jalkakäytäville ja pyöräväylien tukkeeksi. Väärin pysäköidyt potkulaudat aiheutttavat ongelmia lähinnä kaupunkien keskustoissa. Helsingissä ratkaisuksi on päätetty perustaa keskustaan erillisiä sähköpotkulautojen pysäköintialueita. Tampereelle on saatu muutamia telineitä, mutta se ei tunnu riittävän.

Kenen kuuluu maksaa sähköpotkulautojen parkkipaikat?

Vastuu ongelmien ratkaisusta kuuluisi sähköpotkulautoja vuokraaville yrityksille, sillä niiden liiketoiminta perustuu veronmaksajien rahoilla rakennettujen ja ylläpidettyjen katujen käyttöön.

Toki yhteistyöhaluisiakin potkulautayrityksiä on olemassa. Helsingissä ainakin yksi yhtiö edellyttää, että jokaisen käyttäjän on otettava pysäköidystä sähköpotkulaudasta valokuva, josta näkyy, onko lauta pysäköity oikein vai ei. Jos kuvaa ei ota, matkaa ei pysty päättämään ja vuokralaudan veloitus jatkuu. Lisäksi yhtiön pysäköintipartiot kiertävät kaduilla päivittäin ja tarvittaessa siistivät sähköpotkulaudat parempiin riveihin.

Helsingin ratkaisussa sähköpotkuyhtiöt maksavat myös lautojen pysäköintipaikat. Sekin on kohtuullista. Tampereella esimerkiksi Tammelan stadionille suunnitellaan sähköpotkulautaparkkeja, jotka maksaa kaupunki.

Kansanterveyden ja -talouden kannalta pahin ongelma on alkoholin ja sähköpotkulautailun yhdistelmä. Kesäkaudella potkulautailijoiden kolhuja korjaillaan Acutassa lähes päivittäin. Useimmiten alkoholilla on osuutta asiaan.

Nykylain mukaan polkupyörää ja sähköpotkulautaa voi ajaa missä kunnossa tahansa. Etenkin sähköpotkulaudalla kännissä suihkiva voi vaarantaa myös muiden terveyden. Jokin promilleraja olisi kyllä paikallaan. Laudoissa voisi olla myös alkolukko.

Kunnilla pitäisi olla päätösvalta omista kaduistaan. Jos jokin sähköpotkulautayritys ei toimi ohjeiden mukaan, sen toiminta pitäisi voida kieltää kunnassa. Nyt se ei ole lain mukaan mahdollista.

Kokouksessa hyväksyttiin myös poliisitalon ja paloaseman uuden tontin asemakaava Viinikankadun varressa. Vielä on epäselvää, milloin poliisi ja pelastuslaitos muuttavat uuteen paikkaan. Päätös riippuu ennen kaikkea valtion ja hyvinvointialueen budjetista.

Mielenkiintoista on sekin, että väärin pysäköityä sähköpotkulautaa ei nykylain mukaan voi siirtää pois tietä tukkimasta. Onkohan kukaan testannut, mitä omavaltaisesta tien raivaamisesta seuraa? Tältä osin lakia on kuulemma tarkoitus muuttaa.

Vanhan poliisitalon ja paloaseman tilalle kauneutta

Kun muutto toteutuu, vapautuu isoja tiloja uuteen käyttöön Hatanpään valtatien varresta ja Pellavatehtaankadulta. Nyt olisi paikallaan käynnistää jonkinlainen ideakilpailu siitä, mitä nykyisen 1960-lukulaisen poliisitalon harmaiden betonilegojen ja 1980-luvulla rakennetun paloaseman ankean ilmeettömän lisäosan paikalle voisi tulla. Kaupunkikuvan kannalta voisi hyvin samaan syssyyn purkaa poliisitalon vieressä olevan vuonna 1978 rakennetun hirveän betonikuution, mutta sillä on eri omistaja.

Sekä Hatanpään valtatiellä että Pellavatehtaankadulla on hienoa historiallista rakennuskantaa, joten olisi toivottavaa, että uudisrakennuksilta edellytetään myös esteettisiä arvoja.

Vuonna 1908 valmistunut Wivi Lönnin suunnittelema keskuspaloaseman rakennus tietysti säilyy. Se myös jatkaa edelleen paloasemana.

Kuuma Tampere tarvitsee lisää puita (Vasen Kaista, 10.3.2023)

Terveiset taas yhdyskuntalautakunnasta! Tällä kertaa esityslistan keskeisimpiä asioita olivat minusta puut ja muu kaupunkiluonto niin Kaupin metsässä kuin katujen varsillakin. Lisäksi mukana oli myös muun muassa Ratinanrannan uusi asuinkortteli ja ratikan jatkosuunnitelmat.

Kokouksessa päätettiin asettaa nähtäville kantakaupungin vaiheyleiskaava. Se on yleispiirteinen suunnitelma, jonka pohjalta myöhemmin aletaan laatia yksityiskohtaisempia asemakaavoja. Kaupunkiluonnon kannalta minusta siinä on kaksi erityisen tärkeää osa-aluetta: kaupunkivihreän kehittäminen keskustassa ja Kauppi-Niihamaan kaavaillut retkeily- ja leirintäalueet.

Keskusta paahtuu puiden puutteessa

Kaavassa on määritetty lähes koko ydinkeskusta kaupunkivihreän kehittämisalueeksi, eli siellä pitää lisätä isolatvaisia puita ja muuta katuvihreää ja myös nurmikkoa asfaltin ja betonin sijaan. Tämä on aivan upea kirjaus! Keskustassa on monia katuja – esimerkiksi Kansiareenan ja Ratinan kauppakeskuksen ympäristössä ja Tullin alueella – joilla ei ole ainuttakaan puuta.

Kadunvarsipuut paitsi luovat viihtyisää katuympäristöä, myös viilentävät kaupunkia varjollaan.

Kasvillisuuden kehittämisalueen ainoa ongelma on oikeastaan sen pienuus. Nyt alue on rajattu sen mukaan, missä laskelmien mukaan syntyy eniten kesäisiä lämpösaarekkeita eli erityisen läkähdyttävän kuumia alueita. Hikinen elämänkokemus kuitenkin kertoo, että myös monin paikoin Tammelassa on helteellä tukalaa ja puun varjolle olisi käyttöä.

Tarvitaanko Kauppi-Niihaman metsään ”luontomajoitusalueita”?

Alasjärven ympärille Kauppi-Niihamaan kaavaillun leirintäalueen suunnitelmat ovat muuttuneet maltillisemmiksi. Nyt varsinaiset leirintäalueet olisivat itse metsäalueen ulkopuolella: Alasjärven ja Taritunjärven rannalla ja Niihaman siirtolapuutarhan naapurissa. Tämä on ainakin askel parempaan suuntaan.

Kolmen leirintäalueen lisäksi suunnitelmassa on kuitenkin kolme ”ohjeellista luontomajoitusaluetta” Niihamanjärven rannalla ja keskellä Kauppi-Niihaman metsää. Niistä on kuulemma tarkoitus päättää erikseen. Itse olisin taipuvainen näillä tiedoilla luopumaan niistä saman tien.

Vaiheyleiskaava tulee nyt näytteille. Se tarkoittaa sitä, että kaavasta voi antaa palautetta kaavoitusviranhaltijoille. Lähettäkää mielipiteenne 11.4.2023 mennessä sähköpostilla kaupungin kirjaamoon: kirjaamo@tampere.fi.

Puurivit pitää palauttaa ratikkalinjan varrelle

Kaupunkivihreä liittyy myös ratikan jatkosuunnitelmiin. Jos kaikki sujuu hyvin, ratikalla pääsee vuoden 2029 alussa Pirkkalaan. Ratikan laajentaminen on kaikin puolin kannatettavaa, mutta se tarkoittaa myös Hatanpään valtatien ja Nuolialantien niin perusteellista remonttia, että niitä reunustavat hienot vanhat puurivistöt menetetään. Se kyllä harmittaa kaltaistani puunhalaajaa. Täytyy olla tarkkana, jotta niiden tilalle saadaan kyllin isoja uusia puita ja niin paljon kuin mahdollista. Tästäkin nousi jo keskustelua. Puurivien tilalle vaadittiin ylimääräistä autokaistaa.

Kokouksessa hyväksyttiin myös Ratinan uuden asuinkorttelin asema. Voimakadulle vanhan sähkölaitoksen toimistorakennuksen tilalle ja ympärille tulee asuntoja noin 500 ihmiselle. Rakennukset ovat julkisivuiltaan muurattua punatiiltä ja muutenkin samaa tyyliä kuin naapurissa. Ei siis mitään mullistavaa, mutta ei pahinta mahdollistakaan. Onneksi vanha muuntaja- ja voimalarakennus säilytetään.

Tesomajärvelle uusi asuinalue ja lisää puistoa Kalevan puistotielle (Vasen Kaista, 5.2.2023)

Terveiset taas yhdyskuntalautakunnasta. Viime tiistain kokous oli epätavallisen lyhyt, vain pari tuntia. Isoin asia oli Tesomajärven uuden asuinalueen asemakaava. Lisäksi esillä olivat muun muassa Tammelan stadionin ympäristön katusuunnitelmista ja Kalevan puistotien esplanadi.

Tesomajärven ja Ikurin naapuriin Myllypuronkadun ja Tesoman valtatien kulmaan tulee kaksi kerrostalokorttelia ja ja kaksi pientalokorttelia. Kerrostalot ovat 4-5-kerroksisia. Tuomarinkadulle Tesoman jää- ja uimahalleja vastapäätä puolestaan tulee kaksi kerrostalokorttelia, joissa toisen talot ovat 2-5-kerroksisia ja toisen 8-kerroksisia.

Tesomalaiset olivat olleet huolissaan siitä, miten alueella olevalle vanhalle metsälle käy. Vuonna 2015 esitetyssä ensimmäisessä kaavaehdotuksessa luonnontilaista metsää olisikin kaadettu melkoisesti Tuomarinkadun uusien korttelien tieltä. Vuosien mittaan tolkku on kasvanut ja vanhaan metsään suunniteltua rakentamista on vähennetty reilusti. Liito-oravien kulkureititkin on huomioitu. Kannatti siis pitää asiasta meteliä!

Yhden korttelin verran metsää silti kaadetaan. Muuten uudet talot tulevat jää- ja uimahallin parkkipaikkaa vastapäätä olleelle vanhalle maankaatoalueelle, jossa nyt kasvaa nuoria puita.

Myllypyronkadulla uudet korttelit rakennetaan vanhan kaupungin taimikon paikalle, jossa nyt on lähinnä peltoa. Myllypuronkadun varteen tulee myös uusi puistoalue.

Arkkitehtuurin osalta luvassa ei ole ollenkaan pahinta mahdollista. Sekä pientalojen että kerrostalojen julkisivujen pitää olla rapattuja tai puusta tehtyjä. Tuomarinkadun matalammista korttelista järjestettiin 2016 arkkitehtuurikilpailu. Tosin silloin kaavailtu rakennusala oli isompi, mutta tyylin pitäisi olla samansuuntaista.

Lisää puita Kalevan puistotielle

Tammelan stadionin pitäisi valmistua ensi vuonna. Siihen mennessä myös ympäröivät kadut saavat uuden ilmeen. Kalevan puistotielle ja Salhojankadulle istutetaan uudet puurivistöt niiden tilalle, jotka rakennustöiden takia kaadettiin. Se on tietysti oikein, mutta kestää kauan, ennen kuin taimet kasvavat kunnon puiksi. Muissa maissa isoja puita siirretään turvaan rakennustöiden ajaksi ja tuodaan sitten takaisin. Tätä tekniikkaa soisi käytettävän meilläkin.

Samaan syssyyn Kalevan puistotietä remontoidaan niin, että stadionin puoleiselle sivulle tulee erotetut kävely- ja pyöräväylät. Ne jatkuvat Pohjolankadun risteykseen asti. Pyöräilyväylän parantaminen on tietysti hyvä asia.

Hyvää on sekin, että Kalevan puistotien pohjoispäässä oleva katujen välinen puisto kunnostetaan. Sehän on muinoin suunniteltu esplanadiksi, mutta sitten jäänyt vähän unohduksiin. Suunnitteilla on muun muassa käytävä koko puiston pituudelle, lisää puita ja muita istutuksia ja valaistus. Puu-Tammelan puoleinen ajorata muuttuu kävely- ja pyöräilyväyläksi. Erittäin kannatettava suunnitelma, joka lisää myös Puu-Tammelan viihtyisyyttä merkittävästi!

Stadionin ympäristöön sijoitetaan 480 pyöräparkkipaikkaa ja 80 paikkaa sähköpotkulaudoille. Siinä on suunittelijoilla sommittelemista! Sähköpotkulautapaikatkin muuten rakennetaan kaupungin rahoilla, vaikka niiden vuokraus on yksityistä bisnestä. Olisi kohtuullista, että lautoja vuokraavat yritykset osallistuisivat kustannuksiin. Nykysäännöillä sellaisen vaatiminen ei taida olla mahdollista.

Kehitystä moottoritien ja parkkipaikkojen ehdoilla? (Vasen Kaista, 24.1.2023)

Terveiset taas yhdyskuntalautakunnasta. Vuoden ensimmäisessä kokouksessa oli esillä paljon autoilua. Esityslistalla oli kaupungin uusi parkkipaikkaohjeistus, ja autoilu saneli myös Kaarilan Hyhkynlaakson asemakaavan.

Aloitetaan Hyhkynlaaksosta. Kaarilaan Nokian moottoritien varteen rakennetaan uusi pien- ja kerrostaloalue noin 1 100 asukkaalle. Nyt peltomaiselle alueelle tulee neljä kerrostalokorttelia, yksi kortteli kaupunkipientaloja ja yksi kortteli pientaloja.

Asemakaava on arkkitehtuurin näkökulmasta varsin onnistunut. Luvassa on värikkäitä harjakattoisia taloja, joiden julkisivut ovat puisia tai rapattuja.

Alueen suunnittelun sanelee kuitenkin vieressä kulkeva moottoritie. Jotta liikenteen melu saataisiin pysymään kohtuullisena, tien varteen pitää rakentaa meluvalli, jonka on paikoin kuusi ja enimmillään 8,5 metriä korkea. Moottoritiestä johtuvat suoja-alueet ja meluolosuhteet ovat sanelleet myös talojen asettelun tonteille ja virkistysalueiden sijoittelun.

Nyt liikennemelu pakottaa jättämään ison osan alueesta rakentamattomaksi. Nyt nämä kohdat on kaavoitettu viheralueiksi, mikä on tietysti hienoa, mutta niidenkin käyttö voisi olla mukavampaa pienemmässä melussa.

Alueen kehittäminen on siis tapahtunut moottoritien ehdoilla. Vaikka nytkin luvassa on viihtyisä asuinalue, herää väkisinkin kysymys, olisiko alueen voinut käyttää vielä paremmin, jos viereisellä väylällä ajettaisiin vähän hitaammin, esimerkiksi 70 kilometriä eikä 100 kilometriä tunnissa.

Autottoman talon ehtona parkkipaikat

Toinen merkittävä asia esityslistalla oli kaupungin pysäköintinormi. Pysäköintinormi määrää muun muassa, miten monta parkkipaikkaa kaupunki vaati rakennuttajaa tekemään uusiin asuin- ja liikerakennuksiin. Kyseessä ei siis ole rakennusyhtiön tahto vaan kaupungin vaatimus.

Parkkipaikkojen määrä vaikuttaa huomattavasti asuntojen hintoihin, sillä parkkipaikat sijoitetaan nykyään yleensä maan alle tai erilliseen pysäköintilaitokseen. Yhden parkkiruudun rakentamiskustannukset voivat olla kymmeniätuhansia euroja. Talon alle kaivettavan parkkihallin kustannukset voivat olla jopa 1 000 euroa talon jokaista kerrosneliömetriä kohti.

Vaikka kerrostaloissa ei enää vaadita omaa parkkipaikkaa jokaiselle asunnolle (rivi- ja omakotitaloissa kyllä), normin lähtökohta on edelleen, että liikkumisen normi myös Tampereella ja kaikissa kaupungin kolkissa on henkilöauto ja käytännössä jokaisen rakennuksen yhteyteen mahdutettava tietty määrä parkkipaikkoja.

Uutta uudessa parkkinormissa on oikeastaan vain se, että nyt on periaatteessa mahdollista rakentaa edullisemmin taloja ihmisille, jotka eivät tarvitse parkkipaikkoja. Tosin normissa sanellut ehdot ovat niin tiukat, että tällaisia taloja voi käytännössä tulla korkeintaan ydinkeskustaan, suojelluille asuinalueille ja opiskelija-asuntokohteisiin – jos niihinkään. Lähistöllä pitää nimittäin olla paitsi erinomaiset palvelut ja joukkoliikenneyhteydet kävelyetäisyydellä, myös parkkipaikkoja pysäköintilaitoksissa ja kadunvarsilla.

Ajatusleikkinä voi pohtia, miltä Tampere näyttäisi, jos rakennusten estetiikasta olisi yhtä tiukat määräykset kuin parkkipaikkojen rakentamisesta. Muun muassa Helsingissä muuten on rakennettu kokonaan autopaikattomia kortteleita. Ehkä niitä voisi kokeilla Tampereellakin.

Vuosi päättyy hyvin uutisin: Tahmelan torppa suojellaan (Vasen Kaista, 31.12.2022)

Pispalan vanhin asuinrakennus säilyy. Yhdyskuntalautakunnan ylimääräisessä kokouksessa joulun alla hyväksyttiin vihdoin Hirvikatu viiden asemakaava. Tontilla on kaksi kulttuurihistoriallisesti arvokasta taloa: 1870-luvulla rakennettu niin sanottu Tahmelan torppa ja 1910-luvulla rakennettu pienempi talo. Talot suojellaan. Kaava määrää myös, että vanhat talot pitää kunnostaa.

Molemmat talot ovat Museoviraston luokittelun mukaan ensimmäisen arvoluokan kulttuurihistoriallisia kohteita, mutta silti vielä jokin aika sitten ne haluttiin purkaa uusien rivitalojen tieltä. Nyt järki on voittanut.

Tontille tulee myös kaksi uutta asuintaloa. Niiden rakentamisen ehtona on vanhojen talojen kunnostaminen. Uudet talot pitää rakentaa puusta, mikä on tietysti Pispalassa oikea ratkaisu.

Tosin arkkitehtuuriltaan ne edustavat modernia, lähes mitäänsanomatonta tyyliä.
Toisaalta Pispalan uudisrakennusten arkkitehtuuri on tiukkaan säädeltyä. Rakentamistapaohjeen mukaan sen pitää olla ”nykyarkkitehtuuria”; historiallisen tyylin jäljittely ei ole sallittua.

Tältä osin olen kaavoitusarkkitehtien kanssa vähän eri mieltä. Historiallisessa ympäristössä uudisrakennuksiin voisi hyvin hakea inspiraatiota historiasta. Nyt on kuitenkin mentävä voimassa olevien määräysten mukaan.

Viime tammikuussa hyväksyttiin tontille poikkeamislupa, jonka sisältö oli sama kuin tässä kaavassa. Poikkeamisluvasta kuitenkin valitettiin hallinto-oikeuteen. Nyt sitten tehtiin asemakaava.

Pitkän väännön tulos on, että kappale kaunista Pispalaa säilyy.

Poliisiasema muuttaa Viinikkaan – Sorin Järjestötalo tuhottiin turhaan (Vasen Kaista, 18.12.2022)

Terveiset taas yhdyskuntalautakunnasta. Tiistain kokouksessa puitiin muun muassa Viinikkaan tulevaa uutta poliisitaloa ja paloasemaa, parkkipaikkojen rakentamisvelvollisuutta ja vähän uutta arkkitehtuuriohjelmaakin. Pyynikintorin ja Heinäpuiston kohtalo ratkaistaan ylimääräisessä kokouksessa ensi maanantaina.

Aloitetaan poliisiasemasta. Sorinkadun poliisiasema siirtyy Viinikankadun varteen, jonne tulee myös uusi paloasema. Nykyään alueella on muun muassa Nekalan jäteasema. Muuton ajankohta on kiinni valtion budjetista ja uuden poliisiaseman ulkonäkö omistajan eli Senaatti-kiinteistöjen suunnitelmista. Vähän oudolta kuulosti tieto, että kaikki Suomen uudet poliisiasemat tehdään valmiin mallin mukaan eikä suunnitella erikseen paikan mukaan.

Nyt käytössä ollut ylimalkainen malli ei kuitenkaan ole ainakaan pahempi kuin Sorinkadun poliisitalo. Asemakaavaan saatiin myös suhteellisen tiukat määräykset julkisivumateriaaleista, joten on toivoa, että ankeinta betonilaatikkosommitelmaa ei ole tulossa.

Tässä yhteydessä on pakko muistuttaa siitä, mitä tuhoa hosumalla saadaan aikaan. Hatanpään valtatien ja Sorinkadun kulmassa oli vuonna 1950 avattu puinen talkoilla rakennettu Tampereen Työväen Järjestötalo – vuodesta 1969 Sorin nuorisotalo, jossa talon loppuvuosina toimivat teatteri Siperia ja improvisaatioteatteri Snorkkeli. Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus purettiin kovalla kiireellä vuonna 2015, kun tarvittiin kuulemma tilaa poliisiaseman laajennukselle. Nyt poliisiasema muuttaakin Viinikkaan ja Järjestötalon kohdalla on parkkipaikka. Toivottavasti tästä mokasta otetaan opiksi.

Onko parkkipaikka ihmisoikeus?

Kaupunki on muuttamassa – hyvin vaatimattomasti – pysäköintinormiaan. Se määrää, miten paljon rakennuttajien on pakko rakentaa uusiin taloihin pysäköintipaikkoja. Kyse ei siis ole siitä, mitä rakennuttajat haluaisivat tehdä, vaan kaupunki velvoittaa ne rakentamaan tietyn määrän parkkipaikkoja halliin maan alle tai parkkitaloon maan päälle.

Nykyisin keskustaan lähelle ratikkapysäkkiä rakennettavassa uudessa kerrostalossa pitää olla vähintään yksi parkkiruutu 170:tä kerrosneliötä kohti. Parkkiluolan rakentaminen maksaa kymmeniätuhansia euroja parkkiruutua kohti, mikä nostaa rakennuskustannuksia roimasti.

Nyt ollaan harkitsemassa mahdollisuutta, että keskustassa uusiin taloihin ei tarvitsisi tietyillä ehdoilla tehdä parkkipaikkoja lainkaan. Ehtona on muun muassa, että vähintään 400 metrin päässä on yleinen pysäköintilaitos ja joukkoliikenneyhteydet ovat hyvät.

Ajatus on kannatettava, mutta kaupungin linjana näyttää säilyvän se, että parkkipaikka kaikkialla on eräänlainen ihmisoikeus, jonka kustannuksiin kaikkien on osallistuttava. Kaikkialla ei ajatella niin. Esimerkiksi Hampurissa rakennuttajilla ei ole velvollisuutta rakentaa tiettyä määrää parkkipaikkoja, vaan parkkipaikkojen tarjonta on markkinoiden tehtävä.

Kaupunkilaiset pitävät vehreästä historiasta

Tampereelle valmistellaan uutta arkkitehtuuriohjelmaa. Se julkaistaan Viivi Lönnin syntymäpäivänä 20.5.2023. Siinä on tarkoitus määrittää, millaista kaupunkia Tampereesta tehdään. Mukana on muun muassa rakentamisen kestävyys niin esteettisestä kuin ekologisestakin näkökulmasta.

Työ on vielä kesken, mutta pienenä täkynä voidaan mainita kaupunkilaisten ja rakentamisen ammattilaisten mielipiteitä Tampereen rakentamisen nykytilasta. Kaupunkilaisten mielestä viihtyisimpiä paikkoja Tampereella ovat historialliset, vehreät ja rauhalliset paikat. Tiiviit, modernit ja jännittävät paikat eivät saaneet juuri pisteitä. Rakentamisen ammattilaisten enemmistön mielestä uudet julkiset rakennukset ovat arkkitehtuuriltaan kohtalaisen onnistuneita, mutta asuinrakennusten arkkitehtuurissa on melkoisesti parantamisen varaa.

Onko Heinäpuisto oikea hinta taidemuseon laajennuksesta? (Vasen Kaista, 27.11.2022)

Terveisiä taas yhdyskuntalautakunnasta. Viime tiistain pitkäksi venyneen kokouksen tärkeimmät asiat olivat Viinikanlahti ja Pyynikintorin ympäristö. Viinikanlahden tulevaisuus näyttää hyvältä. Sen sijaan Pyynikintorin suunnitelmat herättävät epäilyksiä.

Pyynikintorin ympäristön uudistuksen ydin on Heinätorin ja etenkin Heinäpuiston kohtalo. Jos suunnitelmat toteutuvat, puiston paikalle nousee viisikerroksinen asuintalo. Suunnitelmassa talo itsessään näyttää minusta ihan hyvältä. 1920-luvulta inspiraatiota saanut ulkomuoto sopisi torin ympäristön rakennusten jatkoksi hyvin.

Mutta onko talo niin onnistunut, että sen tieltä voidaan jyrätä olemassa oleva puisto? Heinätorin puolustajien mielestä ehkä ei. Puiston säilyttämiseksi on syntynyt kansanliike, joka on myös kerännyt 2 189 allekirjoittajan adressin, jossa vaaditaan puiston säilyttämistä. Kuulen mielelläni näkemyksiä.

Heinäpuiston rakentaminen on kytketty kadun toisella puolella olevan Tampereen taidemuseon laajennukseen. Yli 20 miljoonaa euroa maksava laajennus halutaan osittain rahoittaa myymällä rakennusoikeutta Heinäpuistosta ja Puutarhakadun ja Kortelahdenkadun kulmasta.

Museon laajennus on oikein kannatettava ajatus, mutta onko järkevää sitoa se Heinäpuiston kohtaloon. Kytköstä on kritisoinut muun muassa kaavoituksen laillisuutta valvova elinkeino-, liikenne ja ympäristö (ELY)-keskus. Se on huomauttanut, että rakennusoikeutta voitaisiin myydä myös muualta kuin Heinäpuistosta.

Puutarhakadun ja Kortelahdenkadun kulman osalta en ole kuullut suunnitelmaa kritisoitavan. Siihen kaavailtu nelikerroksinen harjakattoinen tiilitalo kohentaisikin kulman ilmettä huomattavasti.

Viinikanlahden rantaan uusi kaupunginosa

Viinikanlahden vanhan vedenpuhdistuslaitoksen ja parkkipaikkojen tilalle Pyhäjärven rantaan on tulossa uusi asuinalue noin 3 300 asukkaalle. Alueesta järjestettiin arkkitehtikilpailu, jonka tulokset on nyt jalostettu asemakaavaluonnokseksi.

Tulos näyttää omaan silmääni harvinaisen hyvältä. Varsinkin rannan puoleiset tiili- ja puujulkisivuiset asuinrakennukset porraskattoineen ja umpikortteleineen erottuvat edukseen 50 viime vuoden kaupunkiarkkitehtuurista.

Alueelle tulee 12 korttelia, jotka ryhmittyvät keskusaukion ja kahden korttelipuiston ympärille. Hienoa on se, että ranta jää kaikkien käyttöön. Siitä tulee yleinen puisto, jossa on uimaranta, leikkipaikka, soutu- ja melontakeskus ja satama. Alueen länsipäähän tulee koulu, päiväkoti ja liikuntahalli.

Hatanpään valtatien varteen tulevista torneista en ole ihan varma, mutta ilmeisesti 15- ja 17-kerroksiselle hotellille ja toimistorakennukselle on tarvetta. Viihtyisää kaupunkia syntyisi ilmankin. Onneksi asuinkorttelit ovat maltillisempia, 4–6-kerroksisia.

Näyttää ilahduttavasti siltä, että järvimaisemaan ei ole tulossa harmaata betonia. Asemakaava määrää, että asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla paikalla muurattu tiili, rappaus tai puu. Värityksen pitää olla punaisen ja ruskean sävyistä. Hotelli- ja toimistotornit tosin ovat todennäköisesti lasia ja terästä, mutta ehkä niillekin on paikkansa.

Toivottavasti toteutusvaiheessa ei lähdetä tinkimään estetiikasta.

Kaupunki petti vuokralaisensa (Vasen Kaista 14.1.2022)

Työttömän taloudellinen ahdinko ei luo työpaikkoja
(Helsingin Sanomat 25.4.2021)

Politiikassa sanat elävät omaa elämäänsä. Esimerkiksi ”työllisyystoimi” voi kuulostaa toimenpiteeltä, jolla luodaan töitä työttömille. Silti monien poliitikkojen, elinkeinoelämän vaikuttajien ja toimittajienkin puheessa se tarkoittaa työttömyyskorvausten ja muun sosiaaliturvan heikentämistä. Puoliväliriihessäkin hallitukselta on taas vaadittu tehokkaampia ”työllisyystoimia”.

Ajatus siitä, että työttömyys johtuu leveästi elävistä työttömistä, jotka eivät viitsi hakea töitä, on täysin irti todellisuudesta.

Helmikuussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 327 100 työtöntä työnhakijaa ja 160 600 avointa työpaikkaa. Vaikka lukuja kuinka vääntelee, työttömiä on paljon enemmän kuin avoimia työpaikkoja. Sitä paitsi iso osa avoimista työpaikoista on osa-aikaisia tai provisiopalkkaisia töitä, joilla ei tule toimeen.

Vaikka työttömiltä vietäisiin kaikki tuet, se ei loisi yhtään uutta työpaikkaa. Pahoinvointia ja sosiaalisia ongelmia se kyllä loisi. Silti keskustelu pyörii aina vain sen ympärillä, leikataanko työmarkkinatukea vai lyhennetäänkö tai porrastetaanko ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen kestoa. Jos rahanpuute loisi työpaikkoja, koronaviruksen lamauttaman kulttuuri- ja tapahtuma-alan ihmiset olisivat jo työllistyneet muille aloille. Eivät ole. Eikä Kemiin tai Jämsään synny uusia työpaikkoja leikkaamalla irtisanottujen paperityöläisten työttömyysturvaa.

Jos työttömien asema tuntuu liian hyvältä, kokeile itse. Te-toimiston asiakkaaksi pääsee jokainen.

Kouluissa opetettava työntekijöiden yhteistoimintaa – ”Mukaan voisi liittää esimerkkitapauksia oikeista mielivaltaisista irtisanomisista” (Tamperelainen 17.4.2021)

Työelämä on muuttumassa niin rajusti, että se pitää huomioida kouluissa. Suuryritykset ovat metsä- ja teknologiateollisuuden johdolla irtautumassa yleissitovista työehtosopimuksista. Jos tavoitteena paikallinen sopiminen, kuten työnantajajärjestöt vakuuttelevat, sopimista pitää harjoitella jo koulussa.

Mallia voidaan ottaa Yrityskylä-pelistä, jota käytetään Tampereellakin peruskoulun yhteiskuntaopin tunneilla.

Yrityskylä on muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n rahoittama peli, jolla koululaisille opetetaan taloustaitoja ja yrittäjyyttä. Se vaikuttaa hauskalta peliltä. Olisi hienoa, jos oikea työelämä sujuisi aina yhtä sopuisasti kuin siinä.

Tasapuolisuuden hengessä Yrityskylän rinnalle tarvittaisiin peli, jossa opetetaan työntekijöiden yhteistoimintaa. Yksi pelitilanne voisi olla se, kun suuryritys haluaa neuvotella työntekijän kanssa palkan alentamisesta tai irtisanomisesta. Oppilas voisi ensin yrittää neuvotella yksin, kun suuryhtiön puolella vastassa on iso joukko juristeja. Sitten oppilaat voisivat toimia yhdessä ammattiliiton kanssa. Jos muu ei auta, oppilaat voisivat suunnitella ja toteuttaa lakon työntekijän tueksi.

Pelin voisivat teettää ammattiliitot. Mukaan voisi liittää esimerkkitapauksia oikeista mielivaltaisista irtisanomisista ja kertoa vaikka USA:sta, missä palkoista ”sovitaan” paikallisesti. Siellä palkkojen ostovoima oli vuonna 2018 samalla tasolla kuin 1970-luvulla, vaikka työn tuottavuus on moninkertaistunut.

Yrityskylä-pelissä voisi myös kertoa, miten palkansaajien eli asiakkaiden ostovoima vaikuttaa yritysten myyntiin.

Molemmissa peleissä pitäisi korostaa, että yrityksen menestys on yhteispeliä. Yrityksen tuloksen tekevät sen työntekijät, ja heille kuuluu kohtuullinen osuus siitä palkkana. Yritys tuottaa hyvin, kun työntekijöitä kohdellaan reilusti ja heidän kanssaan sovitaan asioista tasavertaisesti.

Sairaalalasku ei saa johtaa ulosottoon – Nyt ulosotossa on runsaasti terveyskeskus- ja sairaalamaksuja (Aamulehti, 7.1.2021)

Ensi heinäkuusta lähtien sairaanhoito halpenee. Uuden lain mukaan muun muassa käynnit sairaanhoitajan vastaanotolla terveyskeskuksessa ovat maksuttomia koko maassa, samoin avosairaanhoidon mielenterveyspalvelut ja alle 18-vuotiaiden poliklinikkakäynnit sairaalassa.

Yksi iso ongelma silti jää. Onneksi se on ratkaistavissa – jos niin halutaan.

Tampereella ja monissa muissa kunnissa käynti terveyskeskuslääkärin vastaanotolla maksaa 20,60 euroa. Se peritään enintään kolme kertaa vuodessa. Aikuisen käynti poliklinikalla maksaa 41,20 euroa. Sairaalahoidosta peritään 47,90 euroa päivältä. Päiväkirurginen toimenpide, kuten kaihileikkaus, maksaa potilaalle 116,10 euroa.

Tavalliselle työssäkäyvälle nämä maksut eivät ehkä ole kohtuuttomia. Monille ne kuitenkin ovat mahdottomia maksaa. Vuonna 2019 Suomessa päätyi ulosottoon 82 619 terveyskeskusmaksua ja 128 173 sairaalalaskua. Se on järkyttävä määrä.

Tutkimusten mukaan osa ihmisistä ei hakeudu hoitoon, koska se on heille liian kallista. Mutta hoitomaksua ei välttämättä tarvitsisi maksaa.

Lain mukaan kunta tai sairaanhoitopiiri voi jättää terveyskeskus- tai sairaalamaksun perimättä tai alentaa sitä, jos maksu vaarantaa potilaan toimeentulon.

Jos ihminen joutuu päästämään hoitomaksun ulosottoon ja menettää luottotietonsa, se ilmiselvästi vaarantaa hänen toimeentulonsa. Luottotietojen menettäneen on vaikea saada esimerkiksi vuokra-asuntoa.

Kuntien ja sairaanhoitopiirien pitää alkaa käyttää lain suomaa mahdollisuutta. Nyt pienituloiset potilaat joutuvat itse hakemaan hoitomaksuihin toimeentulotukea. Se on byrokraattista ja vaikeaa.
Järkevintä olisi, että kunta ja sairaanhoitopiiri neuvovat potilaita, miten maksujen perimättä jättämistä haetaan. Esimerkiksi pientuloisen eläkeläisen tai työttömän hoitomaksut pitäisi jättää automaattisesti perimättä.

Ainakaan maksuja ei pitäisi antaa ulosottoon. Ihminen, joka menettää luottotietonsa sairaalalaskun takia, olisi varmasti maksanut laskun, jos olisi pystynyt.

Iso parannus olisi myös se, että terveyskeskusmaksu poistetaan. Tampereella terveyskeskusmaksujen osuus terveyskeskusten rahoituksesta on 6,3 prosenttia. Helsingissä tehtiin vuonna 2012 selvitys, joka osoitti, että lähes kolmasosa terveyskeskusmaksusta meni sen hallinnointikuluihin. Sen jälkeen Helsingissä luovuttiin terveyskeskusmaksusta.
Se, että asiakasmaksuja kohtuullistetaan, ei kaada kuntien taloutta. Pienituloisen potilaan talouden maksut sen sijaan voivat romahduttaa.

Tampereen yhdyskuntalautakunnan äänestyssotkusta tehtiin oikaisuvaatimus – näin sitä perustellaan (Aamulehti, 17.11.2020)

Lisää ravintoloiden asiakaspaikkoja ulos (Aamulehti 18.10.2020)

Koronasta johtuvat rajoitukset ovat kova isku ravintola-alalle. Jopa 20 000 ravintolatyöntekijää voi joutua lomautetuksi tai työttömäksi. Ravintoloista on lähtenyt liikkeelle tartuntoja, joten rajoituksia tarvitaan, mutta niiden haittavaikutuksia yrittäjille ja työntekijöille on lievennettävä kaikin mahdollisin keinoin.

Avainasemassa ovat tietysti hallitus ja eduskunta. Iso ongelma on se, että nykyään laki ei tunnista erilaisia ravintolatyyppejä. Nykytiedon mukaan tartuntariski liittyy ennen muuta alkoholitarjoiluun myöhään illalla. Siksi pitäisi harkita, onko tarpeen vaatia asiakaspaikkojen vähentämistä kahviloissa ja esimerkiksi hotellien aamiaistarjoilussa.

Toisaalta myös ruokaravintoloissa meno on rauhallisempaa kuin esimerkiksi yökerhoissa, joten niidenkin sallittua asiakaspaikkojen määrää olisi perusteltua lisätä.

Asiakaspaikkojen ja aukioloaikojen supistaminen vähentää ravintoloiden myyntiä huomattavasti. Menetystä voitaisiin korvata sallimalla viinin ulosmyynti ravintolasta yhdessä ruoka-annosten kanssa.

Ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjille ja työntekijöille pitäisi myös ohjata erityistukea.

Myös kunta voi antaa sivustatukea. Kun asiakaspaikkoja joudutaan vähentämään sisätiloista, niitä pitäisi voida mahdollisuuksien mukaan lisätä ulkona. Erilaisilla lämmittimillä terassikautta voidaan jatkaa.

Voisikin harkita, että Tampereen kaupunki sallisi automaattisesti ulkotarjoilualueet kaikkialla, missä niitä on turvallista pitää. Terassialueiden maavuokrasta luopuminenkaan tuskin olisi kaupungille ylitsepääsemätöntä.

Kolmas tärkeä tukirintama olemme me asiakkaat. Kun ravintolat, kahvilat ja baarit joutuvat sulkemaan ovensa aikaisemmin, myös me voisimme muuttaa rytmiämme. Illanvieton voi aloittaa aikaisemmin.

Otetaan se vaikka retroiluna. Vielä 1980-luvulla yökerhoonkin mentiin jonottamaan jo iltaseitsemältä.

Ei pilata Pispalaa!
(Vasen Kaista 8.10.2020)

Tampereen yli 100-vuotiaista taloista on hävitetty noin 98 prosenttia. Jäljellä olevista kaksi sijaitsee Pispalassa Hirvikatu 5:ssä. Nyt nekin halutaan purkaa.

Toinen taloista on 1870-luvulla rakennettu Tahmelan torppa, joka on Pispalan vanhin asuintalo. Toinen talo on 1910-luvulta. Molemmat ovat Museoviraston luokittelun mukaan 1. arvoluokan kulttuurihistoriallisia kohteita.
Talot on vuokrannut rakennusyhtiö, joka haluaa rakentaa niiden tilalle rivitaloja. Jos vanhat talot puretaan, menetetään kappale arvokasta kulttuuriperintöä.

Varottava esimerkki on toiselle Hirvikadun tontille kaavailtu uusi rivitalo. Sen ainoa yhdistävä tekijä vanhan rakennuskannan kanssa on puumateriaali. Mielikuvituksesta, yksityiskohdista tai arkkitehtonisesta kunnianhimosta ei ole tietoakaan.

Hirvikatu 5:n taloja ei voi noin vain tuhota, sillä rakennukset ovat purkukiellossa. Hirvikatu on niin sanottua Pispalan III-aluetta, jonka asemakaava on muutosvaiheessa. Siksi siellä saa rakentaa vain poikkeusluvalla.

Tyhjillään seisova rakennus kuitenkin helposti rapistuu. Aika ajoin Pispalassa on käynyt niin, että purkukiellossa oleva rakennus on päässyt – tai päästetty – niin huonoon kuntoon, että se on ”pitänyt” purkaa. Tilalle on tullut uusi, isompi ja kalliimpi rakennus.

Tällaiset tapaukset osoittavat, miksi on tärkeää saada Pispalaan uusi asemakaava, joka suojelee vanhat arvokkaat rakennukset.

Pispalan II-alueelle saatiin vuosikausien valmistelun jälkeen asemakaavaehdotus. Ehdotus oli syntynyt vuoropuhelussa kaupungin kaavoitusviranhaltijoiden, Pispalan asukasyhdistysten ja museoviranomaisten kanssa. Se suojelisi vanhat talot, mahdollistaisi kohtuullisen lisärakentamisen ja säilyttäisi alueen ainutlaatuisen ilmeen.

Yhdyskuntalautakunnan kokouksessa 25.8.2020 ehdotus äänestettiin nurin. Taustalla oli kaupunginhallituksen kokoomuksen, sdp:n ja perussuomalaisten edustajien ohjeistus.

Yhdyskuntalautakunnassa kokoomus, keskusta ja osa sdp:stä velvoittivat kaupungin viranhaltijat laatimaan uuden asemakaavaehdotuksen, joka tarkoittaa huomattavaa uudisrakentamisen lisäämistä. Se tuhoaisi Pispalan historiallisen ilmeen. Siksi muun muassa museoviranomaiset vastustavat ajatusta.

Uusi muutettu asemakaavaehdotus loisi omistajille kiusauksen hankkiutua eroon historiallisesti arvokkaista taloistaan ja rakentaa niiden tilalle uutta ja isompaa. Moni pispalalainen varmasti haluaa säilyttää vanhan talonsa, mutta jos tontit tai rakennukset päätyvät rakennusyhtiöiden haltuun, kuten Hirvikatu 5:n tapauksessa, kulttuuriperintö on vaarassa.

Hirvikatu 5:n tontin omistaa Tampereen kaupunki. Kaupungin pitää toimia niin, että arvokkaat rakennukset säästyvät.

Pispalan II-alueen asemakaavaan me kaikki voimme vielä vaikuttaa. Asemakaavaehdotukseen voi antaa kommentteja 12.10. asti Tampereen kaupungin verkkosivujen kautta.

Jos ehdotus päätyy kaupunginvaltuustoon asti, meidän pitää muistuttaa valtuutettuja, että he kantavat vastuunsa Pispalan säilyttämisestä.

Vasemmistoliiton poliitikko ja yrittäjä: Työntekijältäkään ei saa varastaa
(Aamulehti 5.7.2020)

Hallitus selvittää, pitäisikö alipalkkauksesta tehdä rikos. Kyllä pitäisi. Yritys, joka maksaa pienempää palkkaa kuin yleissitova työehtosopimus vaatii, pitää saada vastuuseen.

Jos nyt yritys jää kiinni liian pienten palkkojen maksamisesta, siitä ei seuraa juuri mitään rangaistuksia. Pimitetty palkan osa pitää maksaa takaisin, jos työntekijä haastaa työnantajansa oikeuteen. Epärehellinen yrittäjä voi huoletta yrittää huijata, koska rangaistusta ei tarvitse pelätä. Törkeitä tapauksia on viime aikoina uutisoitu muun muassa telakoilta ja mansikkatiloilta.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten mielestä sopimusten rikkominen on niin vähäpätöinen asia, että siitä ei tarvitse rangaista.

Kun työnantaja ottaa itselleen osan työntekijän palkasta, hän varastaa. Silti kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mielestä (Yle 30.6.) tätä ei tarvitse kriminalisoida, mutta valvontaa tarvitaan lisää. Se on sama kuin vaatisi, että kaupasta varastamisesta ei saa rangaista, mutta myymäläetsiviä saisi olla enemmän.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä ratkaisu on rajojen sulkeminen pienituloisilta ulkomaisilta työntekijöiltä. Näin uhrista tehdään syyllinen.

On totta, että alipalkkauksesta kärsivät usein ulkomaiset työntekijät, jotka eivät aina tunne oikeuksiaan. Liian pieniä palkkoja maksetaan kuitenkin myös suomalaisille, muun muassa palvelualoilla.

Alipalkkauksen takia myös valtiolta jää saamatta verotuloja.

Jos alipalkkaus kriminalisoidaan, siitä tulee yleisen syytteen alainen rikos eli poliisi voi tutkia sitä ja syyttäjä käynnistää oikeusprosessin, vaikka uhria esimerkiksi painostettaisiin olemaan vaatimatta rangaistusta. Tämä parantaisi myös rehellisen yrittäjän kilpailuasemaa.

Jouni Sirén kysyi tamperelaisilta, mitkä ovat kaupungin kauneimpia alueita – yksi kohde erottui joukosta edukseen (Aamulehti, 11.6.2020)

Vasemmistoliiton Jouni Sirén: Sanokaa suoraan, mitä aiotte tehdä Tampereen Eteläpuistolle
(Aamulehti 11.5.2020)

Tampere ansaitsisi erityismaininnan päätöksenteon hämärtämisestä. Jotkut haluavat näköjään rakentaa yli 100-vuotiaan Eteläpuiston umpeen, mutta aikeet yritetään piilottaa termikikkailulla.

Tampere haluaa perustaa kansallisen kaupunkipuiston. Maanantaina 11.5. tulee kaupunginhallitukseen ehdotus, mitä alueita kaupunkipuistoon kuuluu. Ehdotuksen mukaan Eteläpuisto ei kuulu siihen.

Suurin osa Eteläpuistosta on määritelty mystiseksi muutosalueeksi. Samaa muutosaluetta ovat Viinikanlahden rannat, joille on tulossa asuinalue. Muutosalueen merkitystä ei ole määritelty missään. Jos Eteläpuisto rinnastetaan Viinikanlahteen, onko Eteläpuiston tulevaisuuskin jo päätetty.

Kaupunkipuiston perustaminen on osa Lauri Lylyn (sd.) pormestariohjelmaa. Ohjelmassa sanotaan, että Eteläpuisto pitää säilyttää puistona. Loogista siis olisi, että se liitetään kaupunkipuistoon. Ympäristöministeriön määritelmän mukaan kaupunkipuiston tavoitteena on olla kaupunkilaisten olohuone, säilyttää kaupunkiluontoa ja rakennettua kulttuuriympäristöä. Nyt tehdyn rajausehdotuksen mukaan muun muassa Iidesjärvestä Pyhäjärveen laskeva Viinikanoja on kaupunkipuistoa mutta historiallinen Eteläpuisto ei. Kumpi on enemmän kaupunkilaisten olohuonetta?

Ehdotus kaupunkipuiston rajoista oli kuntalaisten kommentoitavana syksyllä. Kommenteista yli puolet koski Eteläpuistoa. Niissä vaadittiin sen säilyttämistä puistona ja sen liittämistä kaupunkipuistoon.

Rajausehdotuksen ovat laatineet Lylyn nimeämät ohjaus- ja suunnitteluryhmät. Niiden jäsenten olisi aika kertoa, millä perusteilla he ovat ehdotuksensa tehneet ja mitä muutosalue tarkoittaa.

Pormestariohjelman hyväksyivät kaikki valtuuston puolueet. Ne siis myös hyväksyivät Eteläpuiston säilyttämisen puistona. Jos puolueet ovat muuttaneet kantansa, kuntalaisilla on oikeus saada tietää se.

Kuinka freesiä on muistella vappuna vuoden 1918 kaatuneita?
(Vasen Kaista, 3.5.2020)

Tampereella vasemmiston vappuperinteisiin kuuluu käynti keväällä 1918 sisällissodassa kaatuneiden punaisten hautamuistomerkillä Kalevankankaan hautausmaalla.

Joku voi kysyä, miksi meidän pitää muistella 102 vuoden takaisia tapahtumia. Onko se ”freesiä”?

Vastaus kuuluu: on. Vuoden 1918 taistelut ovat osa tapahtumaketjua ja liikettä, joka vaikuttaa edelleen lähes kaikkeen Suomessa.

Kun sisällissota syttyi, Suomi oli äärimmäisen epätasa-arvoinen yhteiskunta. Tuloerot olivat valtavat, eikä täällä ollut demokratiaa. Kunnallisvaaleissa äänioikeus perustui varallisuuteen. Sitä, mitä aseisiin noussut työväestö tavoitteli, pidetään nykyisin ihmisoikeuksina. Niitä ei saatu pyytämällä.

Sisällissota päättyi punaisten häviöön ja tragediaan. Lähes 40 000 ihmistä sai surmansa rintamalla, teloituksissa ja voittajien pitämillä vankileireillä. Sikäli jälkikäteen on helppo pitää aseisiin tarttumista virheenä. Onneksi siitä otettiin opiksi.

Taistelu jatkui sisällissodan jälkeen rauhanomaisesti. Tosin vastapuoli ei karttanut väkivaltaa. Suomesta tuli muodollisesti demokratia, mutta työväellä ei ollut oikeuksia. Koko 1920-luvun ajan työnantajat ja oikeisto yrittivät estää työväkeä järjestäytymästä ja ajamasta etujaan. Oikeuksiaan vaatineita työntekijöitä painostettiin ja uhkailtiin, ja lakkoja yritettiin murtaa väkivalloin.

1930-luvulla äärioikeistolainen painostus sai valtiovallan kieltämään vasemmistolaisia järjestöjä ja ammattiyhdistysliikkeitä. Saman väkivaltaisen äärioikeiston kannattajia vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja politiikassa vielä nykyäänkin. Suomesta tuli niin sanottu länsimainen demokratia vasta sodan jälkeen, kun kaikkien poliittisten puolueiden toiminta sallittiin.

Kaikesta vastustuksesta huolimatta vasemmisto ja ammattiyhdistysliike saivat vietyä eteenpäin uudistuksia, jotka paransivat ihmisten enemmistön elinoloja.

Vasemmisto on ajanut Suomeen julkisen terveydenhuollon, sosiaaliturvan, maksuttoman koulutuksen, työttömyysturvan ja muut työntekijöiden oikeudet eli kaiken sen, mitä nykyään kutsutaan hyvinvointivaltioksi.

Kaikkia näitä uudistuksia oikeisto ja Suomen elinkeinoelämän vallanpitäjät ovat aikoinaan vastustaneet ja jarruttaneet. Myöhemmin tosin moni heistäkin on myöntänyt, että Suomen taloudellinen kehitys ei olisi ollut mahdollista ilman näitä uudistuksia.

Nyt kun Suomella on koronapandemian vuoksi edessään ehkä rauhanajan suurin lama, hyvinvointivaltion turvaa peräänkuuluttavat kaikki. Melkeinpä kovimpaan ääneen valtiota huutavat apuun suuryritykset ja koko elinkeinoelämä.

Jos elinkeinoelämän pampuilla olisi historian tajua ja yhteiskunnallista ymmärrystä, he olisivat mukana kunnioittamassa punaisten muistoa. Ne punakaartilaiset, jotka kaatuivat 102 vuotta sitten, olivat osa siitä liikettä, jonka ansiosta Suomi nyt on siinä asemassa, että se selviää koronan kaltaisesta kriisistä.

Siksi meidän on hyvä vielä vuonna 2020 muistaa vuoden 1918 tapahtumia.

Korona opettaa – hyvinvointivaltio on paras suoja
(Tamperelainen, 7.4.2020)

Koronakriisi on opettanut ainakin kaksi asiaa: käsiä pitää pestä tiuhaan, ja paras turva on vahva hyvinvointivaltio ja julkinen sektori.

Suomen julkinen sairaanhoito on huipputasoa ja jokaisella on tasavertainen oikeus hoitoon. Ruotsissa, jossa terveydenhuoltoa on rajusti yksityistetty, vakuutusten myyjät ovat jo vihjailleet ohituskaistasta koronahoitoon.

Viranomaisten toimenpiteiden pitää perustua tutkittuun tietoon. Tutkimus vaatii resursseja. Kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten hallitus leikkasi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n rahoitusta. Vaikutukset näkyvät nyt.

Epidemioilta suojaavat myös työntekijöiden oikeudet. Tartunnoilta suojaa se, että kenenkään ei tarvitse mennä sairaana töihin. Nollatuntisopimuslainen eli tarvittaessa töihin kutsuttava tai yksinyrittäjä voi olla vaikeassa tilanteessa, kun Kelan sairauspäivärahaa saa vasta 10 päivän omavastuuajan jälkeen. Se on monelle liian pitkä aika ilman tuloja.

Tartuntoja torjuu myös asuntopolitiikka. Viruksia voi vältellä kotikaranteenissa, jos on koti. Suomessa on lähes 4 000 ja Tampereellakin yli 200 ihmistä, jotka oleskelevat asunnottomien ensisuojissa tai sukulaisten tai tuttavien luona. Asunnottomuuden poistaminen on tässäkin mielessä kaikkien etu.

Koronakriisi on tehnyt selväksi myös sen, että jokainen meistä – niin palkansaaja kuin yrittäjäkin – voi tarvita yhteiskunnan tukea, kun toimeentulon mahdollisuudet katoavat. Tätä varten on luotu sosiaaliturva, työttömyyskorvaus ja muut tukijärjestelmät.

Toivottavasti tämä opetus muistetaan epidemian jälkeenkin. Nythän valtiota huutavat apuun melkeinpä kovimpaan ääneen ne, joka vähän aikaa sitten vaativat sosiaaliturvan heikennyksiä, lisää karenssipäiviä ja rikkaiden verojen alentamista.

Hyvinvointivaltio on myös yhteisvastuuta, jota osoitetaan muun muassa maksamalla veroja. Kriisin jälkeen on korkea aika puhua vaikkapa yritysten ja rikkaiden yksityishenkilöiden verovälttelystä ja osinkoverotuksen oikeudenmukaistamisesta.

Toivottavasti silloin kaikki muistavat, millä rahoilla esimerkiksi koronan kolhimia yrityksiä tuettiin.

Miljardien hävittäjäkaupoista on keskusteltava avoimesti
(Vasen Kaista, 12.2.2020)

Pirkkalan lentokentällä palaa juuri nyt bensa. Hävittäjiä testataan, kun Suomi valmistelee historiansa suurinta asehankintaa. Keskustelu hankinnasta kuitenkin loistaa poissaolollaan.

Valtamediassa esitetään itsestäänselvyytenä, että Suomi tarvitsee nykyisten 64 Hornet-hävittäjän tilalle uudet hävittäjät, joista oltaisiin valmiit maksamaan 10 miljardia euroa. Tämän päälle tulee 30 vuoden kuluessa käyttö- ja kunnossapitokustannuksia eri arvioiden mukaan 30-40 miljardia euroa. Hankinnasta ole käyty kunnon keskustelua eduskunnassa.

Onko hävittäjien hankinta järkevää verovarojen käyttöä? Paraneeko Suomen turvallisuus uusilla aseilla? Onko näin valtava panostus ilmavoimiin järkevää Suomen maanpuolustuksen kannalta? Monet sotilaatkin ovat esittäneet, että järkevämpää olisi kehittää ilmatorjuntaa ja muita suoraan Suomen alueen puolustukseen liittyviä asejärjestelmiä.

Millaiseen uhkakuvaan Suomi hävittäjähankinnoilla varautuu? On esitetty epäilyjä, että ilmavoimien roolin korostaminen sitoo Suomen kansainvälisiin, esimerkiksi Naton johtamiin operaatioihin ja sotatoimiin, jotka eivät liity Suomen alueen puolustamiseen ja jotka voivat vaarantaa Suomen liittoutumattomuuden.

Hävittäjäkauppoihin liittyy kansainvälisiä sitoumuksia. Sen jälkeen kun Suomi hankki nykyiset Hornet-hävittäjät Yhdysvalloista 1995–2000, on Suomea hivutettu yhä läheisempään yhteistyöhön sotilasliitto Naton kanssa. Tästä ei ole käyty avointa julkista keskustelua. Mielipidetutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista haluaa Suomen pysyvän sotilaallisesti liittoutumattomana.

Saako Suomi siis kymmenien miljardien euron laskun lisäksi jalkaansa pallon, joka rajoittaa ulkopoliittista toimintavapauttamme? Siksi on tärkeää punnita myös se, mistä maasta Suomi mahdolliset hävittäjät hankkii. Vaihtoehtoina ovat Nato-maat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska sekä liittoutumaton Ruotsi.

Kokemus osoittaa, että asekaupoissa myös demokratia ja päätöksenteon läpinäkyvyys ovat vaakalaudalla. Entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn on muuan muassa julkisuudessa kertonut, että Hornet-hankinnat jyrättiin läpi vuonna 1995 ”rumasti” ja eduskunta ja suuri osa hallituksesta pidettiin pimennossa.

Kaikki hävittäjävalmistajat ovat pestanneet riveihinsä suomalaisia korkea-arvoisia upseereja, jotka antavat työnantajansa käyttöön tietonsa Suomen puolustuksesta ja kontaktinsa puolustusvoimissa ja politiikassa. Väkisin herää kysymys, kumpi ratkaisee, isänmaan vai työnantajan etu. Meno on niin hurjaa, että sitä on vaikeaa erottaa klassisesta rakenteellisesta korruptiosta.

Viimeksi Suomen Kuvalehti kertoi 10.2. everstiluutnantti (evp) Juha Salmisen siirtymisestä Boeingin vanhemmaksi neuvonantajaksi. Hänen tehtävänään on siis taivuttaa Suomen poliittiset päättäjät ostamaan yhdysvaltalaisen Boeingin Super-Hornet.

Salminen on entinen Hornet-hävittäjälentäjä ja laivueenkomentaja. Vuosina 2016–2018 hän työskenteli vanhempana osastoesiupseerina puolustusministeriössä strategisten hankkeiden ohjelmassa. Hän on siis ensin ollut valmistelemassa uusien hävittäjien hankintaa ja hyppää nyt pöydän toiselle puolelle myyjän leipiin.

Päätöstä hävittäjien hankinnasta ei ole vielä tehty. Ennen kuin se tehdään, tarvitaan avoin keskustelu, jossa tuodaan esille kaikki vaihtoehdot ja eri ratkaisujen seuraukset.

Suomen rikkaiden maailmankuva. Keskustelen tutkija Hanna Kuuselan kanssa hänen yhdessä Anu Kantolan kanssa kirjoittamastaan kirjasta ”Huipputuloiset – Suomen rikkain promille”. Videonauhoitus. (Näkyy vain Aamulehden tilaajille.)

Verokeskusteluun pitää saada rehellisyyttä – ”Mielikuvat sumentavat todellisuuden”
(Tamperelainen, 8.11.2019)

Tampereen verokeskustelu käy niin kuumana, että mielikuvat sumentavat todellisuuden.

Kokoomus esittää Tampereen hirmuverottajana, joka kurittaa yrittäjiä, ja perussuomalaiset esiintyvät köyhien puolustajina vastustamalla kunnallisveron korotusta. Kummankin logiikka on hämärää.

Toisin kuin kokoomuksen puheista voisi luulla, kunnan keräämiä verorahoja ei polteta tai hävitetä silppurissa. 70 prosenttia Tampereen toimintamenoista on sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sivistys- ja kulttuuripalvelujen menoja.

Näistä rahoista maksetaan lääkärien, hoitajien, opettajien ja lastentarhanopettajien palkkoja. Nämä ammattilaiset mahdollistavat yrittäjien ja heidän henkilökuntansa työkyvyn ja opettavat ja hoitavat heidän omaisiaan. Heidän palkastaan suurin osa päätyy kulutuksena yrittäjien kassaan.

Kaupunki myös ostaa tavaroita ja palveluja yksityisiltä yrityksiltä lähes 500 miljoonalla eurolla vuodessa. Sekään ei ole merkityksetön tulovirta yrittäjien kassassa.

Sekä kokoomus että perussuomalaiset vaativat säästöjä, mutta eivät kerro, mistä. Vuosi sitten perussuomalaiset kannattivat mukisematta kokoomustaustaiselta konsultilta tilattua säästöohjelmaa, jolla korotettiin terveydenhuollon ja ikäihmisten palvelujen asiakasmaksuja ja leikattiin opetuksesta ja kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluista. Nämä ”säästöt” tulivat mm. pienituloisten eläkeläisten maksettaviksi. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon heikennykset lisäsivät erikoissairaanhoidon menoja.

Nyt esitetty veronkorotus ei vaikuttaisi pienituloisimpiin, alle 1 200 euroa kuussa ansaitseviin, lainkaan ja keskituloisillakin vaikutus olisi vain 0,60 euroa päivässä. Vaihtoehdot eli maksujen korotukset sattuisivat pahiten pienituloisiin.

Veronkorotus ei tietenkään ole itsetarkoitus, mutta kaupunkilaisten palvelut on turvattava.

Tampereen Onkiniemi voisi olla kuin Tallinnan Telliskivi
(Aamulehti, 28.9.2019)

Tampereen uuden kilpailukykyjohtajan tehtävänä on parantaa kaupungin vetovoimaa. Tampere pyrkii myös Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Samaan aikaan raha on kuulemma tiukassa. Kaikki nämä tekijät yhdistyvät Onkiniemessä – paitsi, että raha ei tunnu kelpaavan.

Onkiniemi voisi olla Tallinnan Telliskiven kaltainen luovien alojen keskittymä ja matkailun vetonaula. Kaupungin pitää ottaa Onkiniemen yhteisö oikeasti mukaan alueen kehittämiseen.

Onkiniemessä Suomen trikoon vanhassa tehdasrakennuksessa Särkänniemen kupeessa toimii kymmeniä käsityöläisiä, pienyrittäjiä ja taiteilijoita. He muodostavat aktiivisen yhteisön, joka on antanut kaupungin omistamalle rosoiselle rakennukselle uuden elämän. Yrittäjät saavat Onkiniemestä kohtuuhintaisia, persoonallisia toimitiloja.

Tulijoita olisi paljon enemmänkin, mutta kaupunkia eivät tunnu vuokratulot kiinnostavan. Onkiniemen käyttökelpoisista tiloista suurin osa, 4 100 neliömetriä, on tyhjillään. Kaupunki saisi niistä nykyisellä vuokratasolla noin 240 000 euroa vuodessa.

Kaupunki ei markkinoi tiloja millään tavalla. Kun Onkiniemen yrittäjät jokin vuosi sitten kyselivät tuttavapiireissään, kiinnostusta olisi ollut moninkertaiselle neliömäärälle. Myös osa nykyisistä yrittäjistä on vailla voimassa olevaa vuokrasopimusta. Viranhaltijoiden selitys on ollut, että he eivät muilta töiltään ehdi kirjoittaa vuokrasopimuksia. Ehtisikö kilpailukykyjohtaja?

Nyt kaupunki etsii Onkiniemen alueelle sijoittajaa, joka ”säilyttää omaehtoisen ja ei-kaupallisen kulttuuritoiminnan sekä luovien alojen ja pienyrittäjien toimintaedellytykset”. Kauniista sanoista huolimatta pelkona on, että tulevaisuudessa vuokrat ylittävät pienyrittäjien maksukyvyn.

Kun Euroopan kulttuuripääkaupunkia valitaan, arvioidaan muun muassa ehdokkaiden kulttuuria ja luovia aloja sekä hankkeen uskottavuutta. Tehdään Onkiniemestä esimerkki siitä, että Tampere on hakemuksensa kanssa tosissaan.

Havainnekuvien värikkäät julkisivut muuttuvat rakennusvaiheessa betoninharmaiksi elementtiseiniksi, jos kaavamääräys ei ole sitova
(Aamulehti, 11.7.2019)

Aamulehden juttu Tampereen kaavoituksen kiemuroista 7. heinäkuuta oli raflaava ja monelta kohdalta osuva. Kaavoituksesta ja rakennusluvista päättävän yhdyskuntalautakunnan jäsenenä en silti voi olla sitä kommentoimatta.

Rakennuttajan ja kaupunkikuvatoimikunnan kiista Tampereen messukeskuksen sisäänajoluiskien väristä oli herkullista luettavaa. Pitää kuitenkin muistaa, että suurinta osaa rakennushankkeista ei käsitellä kaupunkikuvatoimikunnassa, eli se ei kuvaa päätöksentekoprosessia yleisesti.

Erikoista on kuitenkin se, että yhdyskuntalautakunnan jäsenenä eli poliittisena päättäjänä en edes tiedä, millä perusteilla kohteet valitaan kaupunkikuvatoimikunnan käsittelyyn. Valta on viranhaltijoilla.

Itse toimikunnan päätöksistä ei silti voi syyttää viranhaltijoita, sillä toimikunta koostuu poliittisista päättäjistä ja Suomen arkkitehtiliiton edustajista.

Juttu myös hieman hataralla tavalla rinnasti yritystonttien saatavuuden Ylöjärvellä ja Tampereen rakennushistorian, kuten Tuomiokirkonkadun funkistalon tai Hipposkylän, suojelun.

Tietysti myös Tampereella pitää huolehtia siitä, että jokaiselle yritykselle järjestetään tontti viipymättä. Sen sijaan yhteiselle kaupunkikuvalle tärkeiden historiallisten talojen purkaminen ei voi olla läpihuutojuttu.

Myös rakennusliikkeen edustajan väite, että kaavamääräykset veisivät arkkitehdilta mahdollisuuden luovuuteen, on erikoinen. Luulen, että ne pikemminkin mahdollistavat arkkitehdin näkemysten toteutumisen.

Rakentajaa sitovat kaavamääräykset ovat ainoa keino varmistaa, että valmis rakennus edes suunnilleen vastaa suunnitteluvaiheen havainnekuvaa.

Oma kokemukseni on, että jos esimerkiksi julkisivumateriaaleista ei määrätä asemakaavassa, havainnekuvien tiiliset, puiset tai rapatut värikkäät julkisivut muuttuvat rakennusvaiheessa betoninharmaiksi elementtiseiniksi.

Kaupunki esittää, ettei Hirvitalon vuokrasopimusta jatketa – se sotii kulttuuritavoitteita vastaan
(Aamulehti, 10.6.2019)

Pispalan nykytaiteen keskus eli niin sanottu Hirvitalo täytti tänä keväänä 13 vuotta. Syntymäpäivälahjaksi Tampereen kaupunki aikoo myydä talon.

Tahmelassa Hirvikatu 10:ssa toimiva Hirvitalo on voittoa tavoittelematon kulttuurikeskus, jota pyörittää kansalaisjärjestö Pispalan kulttuuriyhdistys.

Hirvitalo on ollut koko olemassaolonsa ajan ahkerassa käytössä. Tämän vuoden tapahtumakalenterissa on yli 30 näyttelyä, kurssia, työpajaa ja muuta tapahtumaa taiteesta puutarhanhoitoon ja sieniretkeen.

Hirvitalo on myös valtakunnallisesti tunnustettu kulttuuritoimija. Se sai muun muassa vuonna 2014 Suomen galleristiyhdistyksen ja Messukeskuksen Vuoden taideteko -palkinnon.

Nyt kaupungin viranhaltijat ovat esittämässä, että Hirvitalon vuokrasopimusta ei jatketa syyskuun 2020 jälkeen. Tämä esitys on tulossa kaupungin asunto- ja kiinteistölautakunnan käsiteltäväksi 19. kesäkuuta. Talon tontti halutaan kaavoittaa uuteen käyttöön ja myydä.

Aie on outo kahdestakin syystä. Ensinnäkin Hirvitalosta ei aiheudu kaupungille mitään kustannuksia. Vuokraaja eli Pispalan kulttuuriyhdistys huolehtii talon, tontin ja katualueen kunnossapidosta ja maksaa sähkön, veden, lämmön ja jätehuollon.

Toisekseen suunnitelma on ristiriidassa kaupungin omien lupausten kanssa. Hirvitalo on juuri sellainen kulttuurikeskus, joita Tampere on Lauri Lylyn pormestariohjelmassa luvannut edistää.

Ohjelman mukaan kaupunki lupaa ”mahdollistaa kulttuurikeskittymiä ja työtiloja, joissa voi harrastaa ja tehdä kulttuuria omaehtoisesti”.

Pormestariohjelman mukaan tavoitteena on myös Tampereen kehittäminen luovien alojen ja eri kulttuurimuotojen keskukseksi ja jopa valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi.

Vakiintuneen, aktiivisen kulttuurikeskuksen toiminnan tukahduttaminen ei tukisi näitä tavoitteita.

Ay-liike on yrittäjän ystävä
(Aamulehti, 22.3.2019)

Keskuskauppakamari ja sen toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi (kok.) vaativat kovaan ääneen työehtosopimusten yleissitovuuden poistamista. On ymmärrettävää, että ay-liike ei hyväksy ”paikallista sopimista”, jossa vastakkain olisivat yksittäiset työntekijät ja ehkä miljardin eurojen liikevaihtoa pyörittävät konsernit.

Yrittäjänä ottaa päähän, kun suuryritysten etujärjestö ja kokoomuspoliitikko esiintyvät koko yrittäjäkunnan nimissä.

Tyypillinen suomalainen yritys on yhdestä kahteen henkilön kampaamo, suutari tai pitseria, jonka asiakkaat ovat tavallisia palkansaajia. Palkansaajien neuvotteluaseman heikentäminen ei paranna heidän asemaansa yhtään, päinvastoin. Jos palkkoja leikataan, asiakkailla on entistä vähemmän varaa ostaa yrityksen palveluja.

Suomen yrittäjistä suurin osa, lähes 200 000, on työllistää itse itsensä. Heillä on hyvin vähän yhteistä sen Kokoomuksen ja kumppanien hellimän joukon kanssa, jolle on junailtu oikeus maksaa itselleen 150 000 euron osingot vuodessa 7,5 prosentin verolla. Kahvilanpitäjä tai freelance-toimittaja ei myöskään kätke tulojaan hallintarekisterin suojissa veroparatiisiin tai kikkaile voittoja konsernilainoilla pienimmän veroprosentin maahan.

Monen pienyrittäjän alkutaipaleen tai selviytymisen huonoina aikoina turvaa kumppanin tai puolison palkkatyö, jota säätelevät yleissitovat työehtosopimukset. Vaikka työehtosopimukset eivät koske yrittäjiä, ne luovat vertailukohdan sille, millä hinnalla itsensä työllistäjänkin kannattaa myydä työtään.

Useimpien yrittäjien asiaa ei edistä riidan haastaminen ay-liikkeen kanssa. Tärkeämpää olisi esimerkiksi oikeudenmukainen verotus. Kun suutari korjaa kengät, palvelun hinnasta 24 prosenttia on arvonlisäveroa. Kun arvopaperipörssissä tehdään miljoonien osakekaupat, verottaja ei pyydä senttiäkään. Monesti arvonlisävero syö pienyrittäjän toimeentuloa, kun asiakkaiden huonon ostovoiman takia veron koko vaikutusta ei voi siirtää hintoihin.

Lisäksi tarvitaan työttömyys- ja eläketurvan uudistus, jotta kaikilla on sama turva riippumatta siitä, onko palkansaaja vai yrittäjä.

Ei anneta bisneksen pilata päivähoitoa (Nokian Uutiset, 23.2.2019, Anneli Lehtosen kanssa)

Mitä Esperi ja Attendo edellä, sitä yksityiset päiväkodit perässä. Päivähoidossa on vältytty pahimmilta onnettomuuksilta, mutta liiketoiminnan periaate on sama kuin hoivabisneksessä: voiton maksimointi henkilökunta minimoimalla.Myös päivähoitobisnestä pyörittää iso raha. Esimerkiksi Touhula-päiväkotien omistaja on EQT-sijoitusrahasto, joka toimii muun muassa Luxemburgin ja Guernseyn veroparatiiseissa. Touhulan emoyhtiön hallituksessa myös istuvat muun muassa Esperi Caren hallituksen puheenjohtaja ja Attendon suuromistaja.

Voittonsa yksityiset päiväkodit saavat verovaroista, kun kunnat ostavat niiltä varhaiskasvatusta palvelusetelijärjestelmällä. Tampereen seudullakin on kymmeniä bisnesperiaatteella toimivia päiväkoteja.

Hoitoalan ammattiliitto SuPer on huomauttanut useista tapauksista, joissa yksityisten päiväkotien tilat ovat olleet turvattomia, henkilökuntaa on ollut niin vähän, että lapsia ei ole voitu kunnolla valvoa tai päästää edes ulkoilemaan. Kun palkkakuluista tingitään, henkilökunta, jonka pitäisi tarjota lapsille laadukasta varhaiskasvatusta, on joutunut omien tehtäviensä ohella siivoamaan, luomaan lunta ja hiekoittamaan pihaa.

Yksityinen päivähoito rahastaa kunnilta satoja miljoonia vuodessa. Kunnat ostavat yksityisiltä, koska nämä lupaavat järjestää varhaiskasvatuksen halvalla. Säästöä syntyy muun muassa siksi, että palkat ja työehdot ovat huonommat kuin kunnallisella puolella.

Lapsiasiavaltuutettu on myös huomauttanut hoitosopimuksista, joissa yksityinen päiväkoti kieltäytyy hoitamasta lapsia, jotka tarvitsevat erityistä hoitoa tai joilla on esimerkiksi allergioita.

Bisnespäiväkodit valikoivat lapset liiketaloudellisin perustein. Kun ilmenee ongelmia tai vaikeuksia, vastuun kantaa kunnallinen päivähoito, jonka resurssit hupenevat, kun veroeurot valuvat päivähoitofirmojen omistajille.

Jo nyt laki kieltää voitontavoittelun kouluissa. Se ei sovi myöskään varhaiskasvatukseen.

Vanhukset aamupesulle yöllä (Tamperelainen 4.1.2019)